Pieni pala joulua.

Minä olen jouluihminen, todella ja erittäin paljon. Minun jouluni on perhejuhla, yhtä lukuunottamatta olen viettänyt kaikki elämäni joulut oman perheeni kanssa. Tänäkin vuonna matkustin valtion rautateillä lapsuudenkotiini pyhiksi (kissit olivat hellässä huomassa, maailman paras eksäni kävi kahdesti päivässä ylensyöttämässä). Koska en vietä jouluja omassa kodissani, jää koristelut joko hyvin vähälle tai kokonaan pois, sen sijaan äitini koristelee suuren omakotitalomme kokonaan joka vuosi. Äidillä on hyvä maku, koristukset ovat hyvin pitkälti joko äidin lapsuudenkodista 50- ja 60-luvuilta, äidin itse tekemiä tai kotimaisia ihanuuksia, kuten Pentikiä.

 Äiti vietti lapsuutensa Lapissa ja tarina kertoo, että nämä olisivat olleet Muonion ensimmäiset sähkökynttilät. Isoisäni haki Ruotsin puolelta ja koko kylä kävi näitä ihmettelemässä. Kynttilät on ostettu ennen vuotta 1963 ja toimivat edelleen, käytössä joka vuosi.

 Tämän enkelin iästä minulla ei ole tietoa, mutta ehdottomasti rakkain joulukoristeemme, ilman tätä ei joulu tuntuisi samalta.

 Pieni pala äidin lapsuudenkotia...

... sulassa sovussa uuden Pentikin kanssa.

Matildan kuulumisia.

Matilda leikattiin puolisentoista viikkoa sitten, viimein. Ihan täysin puhtaasti omasta saamattomuudestani oli viivästys kiinni, viime keväänä oli melkoinen kiimakausi, pari kuukautta niin, että joka toinen viikko ulinaa ja joka toinen viikko normaalielämää. Tilanne stressasi melkoisesti kaikkia, niin tyttöä itseään kuin minua, silloista avomiestä ja Oliveriakin (kerran poika tassutti tyynen rauhallisena ei niin rauhallisen Matildan luo, läppäsi tassulla turpiin ja poistui paikalta). Leikkaus meni hyvin ja tyttö toipui kolmessa päivässä takaisin omaksi itsekseen - tai no, ei täysin. Oliver on meillä ollut se, joka huutaa kurkku suorana ruokaa, vaikka olisi vartti sitten syönyt viimeksi ja Matilda syö silloin, kun kutsutaan. Tai söi. Nykyään molemmat ulisevat ruuan perään 24/7 ja voin kertoa, että syövät tarpeeksi ja tarpeeksi ravitsevaa ruokaa. Katsoo nyt ajan mittaan miten menee, "tottuuko" vanhaan ruokarytmiin uudestaan vai mitä. (Noille siis ei mitenkään voi antaa kuivaruokaa isompana satsina kuppiin, vaan syövät viisi kertaa päivässä märkäruokaa. Jos enemmän kuin yhden annoksen kerrallaan antaa, se menee samointein naamariin ja uuden kinuaminen alkaa ihan yhtä pian, kuin normaaliannoksenkin jälkeen.)

 Pikkuinen potilas vastakotiutuneena, lempilelu lohtuna. Hiukan kammotti tuo silmät auki nukkuminen.

Oliver parkkeerasi heti vahtiin kopan viereen, ihan oikean isoveljen tavoin. Joskin jonkin ajan kuluttua ilmeisesti kyllästyi siihen, ettei Matildasta ole seuraksi ja ryhtyi ketku leikkimään tajuttoman hännällä.

Kun kaikki on kurjaa, voi onneksi käpertyä kaverin kainaloon pehmoisan leparditakin päälle.

Kokeilin, josko voisi luopua sukkapuvusta (ell:in laittama oli oksujen ja hätäpissan tahrima, minun tekemäni oli huono, eikä pysynyt paikalla) ja korvata sen lampunvarjostimella (huomaa sievä pinkki liimaside sidoksena, nyrjäytin nilkkani viikkoa aiemmin ja hyötykäytin siitä jääneet apuvälineet). Neiti ei kauluria kovin arvostanut, jähmettyi tähän asentoon piiiiitkäksi toviksi paikalleen (ja ilman mitään suojaa kesti n. kaksi sekuntia, että oli haavan kimpussa). Ei auttanut muu, kuin pestä Inka-Marin tekemä sukkapuku ja virittää se takaisin päälle.

Kissit lähettää terveisiä.

On nuo vähän ihmeissään siitä, että lempiköllötyspaikat on lähteny ja sänkyynkään ei mahdu kuin yksi kissa kerrallaan(no, jos minut lasketaan, niin kaksi). Mutta uusi sohva tulee, oppii ne sitäkin arvostamaan. Matilda ehkä vähän kaipaa "isiä", mutta ainahan erotilanteessa lapset on vähän pihalla, eikös?

Muuttaminen tais olla odotettua rankempaa, yksi nukahti pahvilaatikolle ja toinen keittiön pöydälle.

UUDET LASIT.

Kauheesti ois kaikkia kissajuttuja ja uusia laukkuja (kyllä, monikossa), mutta sanonpahan tähän väliin vaan: oon rakastunut laseihini. Täysiä.

Muista pysähtyä.

Olen tunnettu siitä, että toteutan sanontaa "Nopeat liikkeet on näyttäviä." elämässäni välillä liiankin kanssa. Tuo hätiköinti on kostautunut mitä karuimmilla tavoilla sekä antanut upeita kokemuksia. Elämässäni viimeisen vuoden aikana tapahtuneet asiat ovat uskomattoman ihania, mutta liian luja vauhti johti siihen, että jatkossa minun ei tarvitse kysyä keneltäkään minkälaisen pöytäryhmän voin ostaa keittiöön. Minun keittiööni, ei meidän.

Meidän äidillä on tapana syntymäpäivinä sponsoroida lapsiaan. Vaikka osa rahoista melkein väistämättä (ainakin minun taloudenpidollani) menee elämiseen, halusin myös jotakin pysyvää. Vanha rannekelloni (oi, Armani) on valittu huolella vuosia sitten, jolloin olin vielä hukassa tyylini kanssa ja iso tekijä valinnassa taisi olla merkki. Vanha kelloni on iso ja ehkä hiukan kömpelö, eikä sana kaunis nyt ole ihan ensimmäinen mieleen tuleva. Nyt päätin panostaa ajattomaan klassikkoon (ei niinkään rahallisesti, vaan huolellisella valinnalla ja kotimaisella (sekä sveitsiläisellä) laadulla).

Jo pelkästään kaunis rasia saa hymyilemään. Ihanin asia ihanissa asioissa on se, että ne pakataan useimmiten kauniisti.

Siro, kaunis, naisellinen ja klassinen. Kuin koru. Huomatkaa huonosti kuvassa näkyvä turvaketju ♥

Ja se tärkein asia, eli kaiverrus. (Pun intended.) Tämä muistutus auttanee jokaisella elämän osa-alueella.

Syntymäpäiviä ja muovikassikissoja.

Täytin vuosia 1.11. ja asiaa juhlittiin asianmukaisin menoin eilen. Jotain bileiden onnistuneisuudesta kertonee se, että heräilin sohvalta puoli kuuden aikaan. Juhlaeleganssistani ei ole kuvatodisteita (ehkä eniten siksi, että olin juhlinut edellisenkin illan), mutta kaikesta muusta sen sijaan kyllä.

Olen hiljattain innostunut sokerileipomuksista. En ole koskaan ollut erityisen hyvä pikkutarkkuutta vaativissa askarteluissa, olen enemmänkin suurten linjojen ihminen. Jostain kumman syystä haaveilen kuitenkin tekeväni joku päivä vielä käsin kaiken marsipaaniruusuista jääveistoksiin.
Valkoisesta kuorrutteesta, lakritsatoffeista ja punaisista huulista ("seuraavan päivän tiloissa" kädet täristen) tein itselleni asiaankuuluvan kakun.

Syntymäpäivään kuuluu oleellisesti tietenkin lahjat, joita taisin saada tänä vuonna ihan tosi paljon ja ihan tosi ihania.
Liikutuin kyyneliin, kun postiluukusta putosi hienonhieno pingviini, jonka 2-vuotias kummipoikani oli äitinsä avustuksella askarrellut minulle. Hymyilyttää vieläkin, kun vain vilkaisenkin tuota. On se ihana. ♥

Entiseltä mieheltäni sain lahjaksi Oy G.W. Sohlberg Ab eli GWS:n peltipurkin (iso ja loistavassa kunnossa, joskin Matilda ystävällisesti kolhi kantta) ja tietämättään loi hirviön. Olen päättänyt tiukasti, etten lähde peltipurkkikeräilyyn mukaan, sillä se on pitkä ja kallis tie. (Sanna Annukan joulukahvipurkki on löytynyt hyllystä toki julkaisustaan lähtien, mutta sitä ei lasketa.) Nyt kuitenkin on yksi (no, kaksi), lisää tarvitaan ehdottomasti.

Kun kaverini(se, keneltä suurin osa aarteistani on peräisin) kuuli, että peltipurkkipirulle on annettu pikkusormi, kokoelmani karttui hyvinkin pian uskomattoman kauniilla englantilaisella tee(?)purkilla.

Kyseisen purkin lisäksi karttui myös laukkukokoelmani sievällä monikäyttöisellä kassilla.

Muista paketeista paljastui muun muassa ihana Sorja-kaava..

..ja söpö Aaman pussukka.

Blogin kuvauksessakin puhun aamukahvista kauniissa kupeissa. Aamukahvimukina toimii ISO Taika-muki (vetoisuus 4dl, aamu lähtee hyvin käyntiin), muuten yleensä Siirtolapuutarha. (Jauhan ehkä astiamaustani joskus lisää, saattaa mennä hetki kertoessa.) Kaveri on Iittalalla töissä ja tupareissaan ihastelin Arabian Kotikaupunki-sarjan Kortteli-kuosia. Hihkaisin ääneen kun paketista paljastui tämä ihanuus.

Vieraita täällä oli paljon ja sikana, minua muistettiin monin erilaisin tavoin (mm. maito ja vessapaperi tulivat tosi tarpeeseen ♥ absinttiin en uskalla koskea ehkä vähään aikaan) ja voin vain olla onnellinen siitä, miten hirveän kivoja ihmisiä tunnen. Ja nämä hirveän kivat ihmiset tuntevat minut.


Niin - ne muovikassikissat. On ihan täysin normaalia, että Matilda löytyy milloin mistäkin, muovikassista, itseään kolme kertaa pienemmästä pahvilaatikosta, käsilaukuista, kylpyammeen alta... you name it. Tämä on meillä päivittäinen näky:

Oliver on rauhallisempi ja järkevämpi luonne, en muista kertaakaan, että poika olisi esimerkiksi rikkonut jotain "leikkiessään" tai että tarvitsisi häätää paikoista, joihin ei kissalla ole asiaa. Tullessani töistä kotiin torstaina tyhjensin kauppakassit keittiössä ja tulin istumaan koneelle Matilda sylissäni. Keittiöstä kuului pahanteon ääniä ja hämmentyneenä (ja kaukaa viisaana kameran kanssa) menin asiaa ihmettelemään. Oliver on ryhtynyt tekemään Matilda-asioita. Oh noes.

(Voi miten osuvaa, kuvan numero kameralta siirrettäessä oli 666.)


Nyt muuten väsyttää. Ja paljon.

Näihin kuviin ja tunnelmiin siis.

Halloween.

Tunnin päästä lähtö burleskibileisiin. Lienen hiukan seonnut, olen ollut lähes lähtövalmiina jo parin tunnin ajan. Hattu näytti tänään pikkuisen liian vaisulta, joten lisäsin "vähän" tylliä. Nyt olen tyytyväinen, näyttää huomattavasti juhlavammalta.

Kenkien ja laukun valinta tuntui erityisen vaikealta tänään ja otan riskin todella kapeilla ja todella korkeilla koroilla. Kengät on ostettu aikanaan Garagelandista ylioppilasjuhliin ja laukku on vintagea, kirppislöytö.

Loppu asusta koostuu mustasta kynähameesta ja äidiltä saadusta Sandin paitapuserosta, jossa on kaunis 50's-henkinen leikkaus.

Tein itse ja säästin!

Huomenna on ihanan Olivia Rougen järjestämä Horror & Tease Show, eli halloweenburleskit. Pukeutumisteema olisi toki ehkä enemmän zombie-henkinen, mutta koska päätin lähteä niin myöhään, jäi hämähäkinverkot ja tekoveret hankkimatta. Koska Halloweeniin liittyy myös sadonkorjuu, tein itselleni omenahatun.

Hattuharso on vintagea, tässä ei ehkä näy, mutta liukuvärjättyä vedenvihreästä kermanvaaleaan. Hattupohja on aikanaan henkkamaukalta ostetusta hatusta (josta harso on käytetty aikapäivää sitten toiseen hattuun) ja omenanoksat Tiimarista (hiuskoristemekka, superhalpoja koristeoksia).

Blogin ulkoasu on remontissa, ei kannata ihmetellä, jos hassuja asioita tapahtuu :)

Lempiasioita.

Ostin tänään Tarulta (seikkailee jo aiemmissa päivityksissä ihmisenä, jolta mulla on tapana ostaa paljon asioita) meille eteiseen uuden valaisimen. Edellinenkin (söpö pieni punainen) on samaa reittiä meille muuttanut, mutta valaisuteho ei pimeällä käytävällä riittänyt. Uusi lamppu on i h a n a, siitä tuli hetkessä yksi lempisisustuselementeistäni.

Huomatkaa sievä tiikkihattu.

Lamppua kuvatessani innostuin ikuistamaan iloksenne myös pari muuta tärkeää asiaa. Sain pidemmältä puoliskoltani viime vuonna syntymäpäivälahjaksi vanhan Philipsin putkiradion, toimivuutta ei ole uskallettu kokeilla, mutta koristeena komea.

Radion päällä veljeltäni ensimmäiseen omaan kotiini tuparilahjaksi saatu Marilyn-taulu, joka etsii edelleen paikkaansa (nyt jo neljännessä asunnossa).

Olohuonetta meillä valvoo kirjahyllyn päällä Sinikka, jonka ostin vuosia sitten maalaishuutokaupasta, jossa olin kassanhoitajana. Naista ei saisi koskaan kyllä kuvata alhaalta, mutta Sinikka antanee anteeksi. Sävy on luonnossa hiukan pehmeämpi ja enemmän sammaleenvihreä.

Uusi ruokailuryhmä!

Oi ja voi, luojalle kiitos facebookin retro- ja vintage-kirppiksistä. Ostettiin viime keväänä kaverilta baaripöytä ja tuolit keittiöön, kun miehen mukana asuntoon tuli kunnollinen ruokapöytä olohuoneeseen (meidän olkkari on ISO ja ruokapöytä istuu paikalleen mainiosti). Ideana hirveän hyvä, mutta kun laskutilaa ei ennestäänkään ollut, niin orastava sokerileipuriharrasteeni ei ole oikein ottanut tulta alleen, kun mitään ei keittiössä mahdu tekemään. Tänään ostettiin retrokirppikseltä ihana (täypuinen) ilmeisesti 60's ruokailuryhmä 50 (viidelläkymmenellä) eurolla. En meinaa housuissani pysyä, niin innoissani olen. Keittiön väritys on muuten puna-valko-harmaa (ja rumat 70-luvun ruskeat kaapit), tuolien vihreys raikastaa mukavasti. Kissatkin hyväksyy.

Ryppyiset verhot voi jättää huomiotta.

Vaikka Oliver yleensä tykkää mun koruistani, ei jostain syystä simpukkahelminauha kelvannut. Kaunis kissa ♥

Tärkeä asia.

Yksi kahdeksasta naisesta sairastuu rintasyöpään. Omassa lähipiirissäni asia on liiankin tuttu ja todennäköisyys sille, että itse sairastun jossain vaiheessa elämääni on suuri.

Roosa nauha-kampanja on Suomessa jo kymmenettä vuotta edistänyt rintasyövän tutkimusta ja hoitoa. Vuosittain vietetään kansallista "Pukeudu pinkkiin!"-päivää, tänä vuonna se osui toissapäivälle, perjantaille 12.10.2012. Omistamieni vaaleanpunaisten vaatekappaleiden määrä on laskettavissa yhden käden sormilla, mutta hiuskukkaset pelastivat tilanteen.

Rennosti.

Kissit kissit kissit. Matilda on nyt asunut meillä ihan hiukan vajaan vuoden, ilmeisesti neiti viihtyy mainiosti. Oliverin rauhallinen ja hiukan yksinäinenkin luonne korostuu melkoisesti, kun pikkumimmi juoksee täällä päin seiniä (kirjaimellisesti) ja varaa sylipaikan iltaisin sohvalla sekä nukkuu rintakehän päällä öisin.

Matildan 1-vuotisia juhlittiin 7.8.

ja Oliverin 2-vuotisia 8.9.

Saatiin työkaverilta lahjaksi superkiva aktivointilelu (ei ollut kuulemma äitinsä kissoille kelvannut, ihmettelen :D ), Matilda tykästyi heti (ja Oliverkin innostuu leikkimään silloin, kun Matilda ei ole näkemässä).

Ja kuten mikä tahansa muovikassi, käsilaukku, tuolin selkänoja ja kaiuttimen päällinen, myös lelunmutka kelpaa mainiosti lepopaikaksi.

Se, mitä meidän katit varmasti osaa, on rennosti ottaminen - paikasta riippumatta. Matildalla on myös hämmentävä tapa nukkua selällään.

Matilda on luonteeltaan niin dominoiva, että Oliverin leikkisyydestä on harmillisesti karannut osa (tämä ei tosin tarkoita sitä, etteikö nuo täällä kaksistaan säntäilisi päivittäin), leikki loppuu yleensä siihen, että Matilda tulee ja omii lelun.

Onneksi heijastuksia ei voi varastaa ♥

Syksy! Ihana pimeä kostea värikäs syksy!

Ihan sen kunniaksi lopetan vuoden hiljaiselon. Nyt alkuun täytyy sanoa, että olen ollut heinäkuusta lähtien vaatteidenostokiellossa, ainoastaan alusvaatteet, sukat ja talvisaappaat ovat sallittuja ostoksia. Sen lisäksi, että konkurssini on hiukan lieventynyt, olen myös ymmärtänyt omasta tyylistäni oleellisia seikkoja - ja että minulla on kaksi isoa vaatekaapillista ja vaatehuone täynnä rytkyjä (oikeasti, rytkyjä), joita en käytä, ole käyttänyt aiemmin, enkä tule käyttämään. Se, mikä Tampereelta puuttuu, on vakituinen (ja sisätiloissa oleva!) epäitsepalvelukirppis, ip-kirppuja täällä on kaksi per kaupunginosa, mutta ei toimistoaikaan työskentelevä ehdi siivoamaan paikkaa, lisäksi itse myydessä voi mukavasti antaa paljousalennusta ja ylipäätään tinkaaminen on molemmille osapuolille hyväksi.

Syksyisen tyylini kulmakivi on ihana UFFilta löytynyt takki, vyö on hukkunut aikojen saatossa, mutta äidiltä saatu (70-luvun) nahkavyö ajaa asiansa loistavasti. Takki oli todellinen löytö, olin pitkään etsinyt linjakasta ja ryhdikästä (ja naisellista!) viileämpien kelien takkia, pankkitilin saldokin kutistui mitättömällä 16 eurolla.

Etenkin viileämmillä keleillä kaulauhuivin virkaa toimittaa upea ja henkäyksenohut hartiahuivi, jonka uskomattoman taitava (ja rakas ♥ ) siskoni teki minulle aikanaan ylioppilaslahjaksi.

(kuva ei todellakaan tee oikeutta)

Rakastan vintage-kenkiä (kukapa ei?), mutta karu tosiasia on se, että nykyään keskikokoinen koipeni mahtuu harvoihin 40-60 -lukujen ihanuuksiin. Onneksi on Clarksit (joihin minulla ei ole varaa). Vaikka olenkin aikuinen ihminen, joka tulee toimeen omillaan, haluaa äiti silloin tällöin ilahduttaa tytärtään, viimeksi loppukesästä Helsingin reissulta toin kotiin kauniit, mukavat ja laadukkaat kävelykengät.

Myös ehdottomasti suosikkijuhlakenkäni ovat Clarksit, ihan itse maksetut vieläpä. (Kiitos Ellos ja -50% kalleimmasta tuotteesta). Harvemmin tykkään mokkakengistä, mutta näiden kanssa tein poikkeuksen - enkä ole katunut.

Niin - se ostolakko. En myönnä epäonnistuneeni (jaksaa pitäisi vielä joulukuun loppuun), mutta kuten hienoimmissakin dieeteissä, täytyy sallia pienet notkahdukset! Ja kun puhutaan pienistä, puhutaan kaksi euroa per pari maksaneista käsin virkatuista hansikkaista (kolmea väriä, kauniit yksityiskohdat) ja 4,50 euroa kappaleelta maksaneista 40-50 -lukujen lasisista helmistä. Kuvat eivät tee oikeutta, ehkä kaikkien aikojen löytöparhaimmistosta on kuitenkin kyse.

Se, mitä olen tajunnut, on ehkä jopa liian ilmeistä. Olen jo vuosia pyrkinyt kokoamaan puvustoni vintagesta ja reprosta (sekä laadukkaista uustuotantoa olevista perusvaatteista, neuleista ja hyvin leikatuista paitapuseroista), mutta jostain ihmeellisestä syystä olen laittanut satoja - ellen tuhansia euroja vuosien saatossa vaatteisiin, jotka ovat "ihan kivoja" tai käyttökelpoisina aluspaitana tai salilla. En tokikaan pidä vaatteen ikää itseisarvona, mutta useimmiten kauneimmat mallit ja tarpeeksi pitkät helmat eivät todellakaan löydy viereisestä tavaratalosta.

Onpas ihanaa olla nainen. Ensi kerralla kattien kuulumisia :)