Rauha on saapunut Kissalaan.

Perjantai!
Matilda kävi tänään eläinlääkärissä, haettiin rokotus ja mikrosiru. Olin varustautunut jyrkkään vastarintaan ja ehdottomaan kieltäytymiseen kantokopasta. Nostin kopan kaapista lattialle ja lähdin hakemaan keittiöstä herkkupalaa(uhkailu, kiristys ja lahjonta, toimii), mutta kas, tyttö olikin ihan itse kävellyt sisään.
Oven sulkeuduttua tosin alkoi kitinä ja ininä, Oliver oli ihmeissään, miten tuo uusi tyyppi nyt tuonne joutui häh.
Mimmi oli (melkein) reipas, rokotus onnistui melkein ekalla ja sirukin saatiin melkein helposti nahan alle. Kaikinpuolin terve tyttö myös(joskin sydänäänet kuuluivat heikosti kehräämisen alta).

Viikko sitten lauantaina, eli viikko Matildan saapumisen jälkeen, heräilin rauhassa ja jäin pennun kanssa köllimään. Mustasukkaisuudestaan toipunut Oliver hyppäsi mukaan ja mitäm, kävi pesemään tyttöä. Piti nipistää itteään, että olen oikeasti hereillä. VIIKKO. Pientä turpaanvetoa on tosin edelleen ilmassa, mutta ilman sähinää ja rääkynää, kai sitä leikiksi voi kutsua.

Oliver on kuin eri kissa nyt, kun on seuraa. Taisi säikähtää, kun Matilda lähti asunnosta ja ilahtui suunnattomasti, kun palattiin takaisin. Pääsin jälleen todistamaan hellää hetkeä.

MATILDA.

Se on pieni ja pehmoinen. Kehrää, kun katsookin kohti. (ja pitää öisin bileitä mun varpaideni kanssa)



Viime sunnuntaina tuli tyttö taloon, aloittivat Oliverin kanssa tutustuimisen toisiinsa juoksemalla sängyn alle ja murisemalla(en ollut koskaan ennen kuullut pojan murisevan.).
Hetken kuluttua tyttö rupesi tutkimaan uutta kotiaan, kiersi kaikki kolot ja nurkat ja hyllyt, Oliver seurasi tiukasti perässä, mutta ei mennyt lähelle.
Muutaman tunnin jälkeen uskaltautuivat vähän haistelemaan toisiaan, mutta. Pieni kakara päätti, että talossa on akkavalta ja säikytti pojan pahanpäiväisesti. Seuraavan kaksi päivää asuntoni oli painikehä, se sähinän ja murinan ja rääkymisen määrä(pari kertaa piti mamman puuttua, sen verran sydäntäsärkevää huutoa vuoroin kummastakin lähti.)

Tiistaina, kun menin suoraan töistä luennolle, kävi pidempi puoliskoni pitämässä kissoista huolta, olivat kuulemma nukkuneet vierekkäin(no, puolen metrin väli, mutta samalla sohvalla!). Rauha on saapunut kissalaan, lapsukaiset syövät toistensa lautasilta(välillä yht'aikaa samalta) ja käyttävät samaa hiekkalaatikkoa(laatikoita on toki kaksi, molemmat käyttävät vuorotellen molempia.)

Ihan pelkkä ajatuskin siitä, että on vauva talossa ja Oliverilla leikkiseuraa, saa minut täällä hykertelemään. Jee!



Mimmi on supertouhukas, ei meinaa malttaa mitenkään olla paikoillaan, kiire pois kuvasta.

Ahoy sailor! Halloween saa tulla.

Kone irtisanoi itsensä muutama viikko sitten, aie ahkerasta päivittelystä kuoli sinne, hops. Jos nyt yrittäisi uudelleen.

Koska syntymäpäiväni ajankohta, olen ollut Halloween -juhlissa viimeksi joskus ehkä yläkouluaikoina. Ensimmäinen marraskuuta sattuu keskelle viikkoa tänä vuonna, joten kyllä, Halloweenburleskit, täältä tullaan.

Käytiin viime viikonloppuna Helsingissä, krapulassa eksyttiin Cyberiin(ts. entiseen kotiini :D täytyy sanoa, Tampereella ikävoin kyseistä liikettä kovasti, vaikka on ihana NitroBabe ja vastapainoksi hevimpi Leather Heaven, kaipaan paikkaa, mihin eksyy vahingossa tylsistyneenä ja ostaa sata ihanaa tukkakukkaa ja kaulakorua ja ja ja.) ja löysin maailman söpöimmän seilorimekon, väärää kokoa Kampissa, mutta tunnelista löytyi täydellisesti istuva. Sopivasti asustetta ja valkoista kasvomaalia ja tadaa, sailorgirl from hell, jee!



Myös arjessa on pientä kivaa uutta, tänään Radiolta löytyi kolmella eurolla ihana uusi paita.


Kyllä tytön nyt kelpaa!

Oliver täytti vuosia, mamma osti uusia vaatteita.

Oliver täytti vajaa pari viikkoa sitten (080911) kokonaisen vuoden. Poika on niin, iso, etten kestä. Tippa linssissä katselen kuvia siitä, kun tuo tuli. Rakas iso poika.

Otettiin virallinen 1-vuotispotrettikin.


Me muutetaan taas, sain isomman ja edullisemman asunnon tuosta puolentoista korttelin päästä. Isompi asunto tarkoittaa sitä, että Oliver saa leikkikaverin. Lokakuun lopulla luovutusikäinen tyttökakara sai nimekseen Matilda, me ei malteta odottaa ♥


Uuteen kotiin löysin naamakirjan osto-myynti-palstalta myös kaksi uskomattoman kaunista nojatuolia,  hitto, niin nätit.



JA KAUHEASTI ON KAIKKEA UUTTA KIVAA VAATETTA. Siis ihan sikana.

Käytiin muutama viikko sitten Näsinpuistokirppiksellä, löysin viidellä eurolla ihan todella kivan arkimekon, jei! Kauluksessa uusi hiuskukka, jonka löysin Radiolta 25:llä sentillä.


Samalla reissulla mukaan tarttui superhalvalla(3,50€) myös kakkosvaihtoehto arkilaukulleni.


Puolisentoista viikkoa sitten järjestettiin YO-talolla toinen Tampereen Ofelia, sain kunnian olla ihastuttavan Cherisen mallina ja siitä palkkioksi syksyn harmautta vastaan taistelevan kauniin pillerin.
(Koristeena oli alunperin vain höyheniä ja pieni strassikoru, mutta paikan päältä ostin täydelliset kukkaset lisäksi, kyllä kelpaa keikuttaa.)


Ofeliasta tarttui mukaan myös toinen hattu, josta en muka saa nyt hyvää kuvaa, mutta samalta myyjältä ihanat korkokengät(muutamaa viikkoa aiemmin sama upea nainen myi Shop Ahoy!ssa minulle toisetkin kengät, niistä ehkä kuvaa myöhemmin.) ja kosolti optikko- ja suutarivinkkejä täältä.
Huomatkaa, Tamperelaista työtä ovat kaunottaret.


Cherisen vintage-tangosta tarttui mukaan myös ihana keltainen kauluspaita, joka asustaa tässä uutta ihanuutta. Joskus keväällä pengoin vanhempieni luona kangasvarastoa ja löysin harmillisen pienen pätkän vanhaa Vuokon verhoilukangasta, mutta kas, perjantaina oli tylsää, vahingossa siitä riitti täydellisesti korkeavyötäroiseen kynähameeseen.


Malli on täydellinen, suunnitelmissa on tehtailla perushameita useissa väreissä.
(Jotain hyötyä kesken jääneistä ompelijaopinnoista :D )Lempihameeni, musta ikivanha Seppälän kynähame, on kaksi kokoa liian iso ja todella kulahtanut nykyään, piankos minä sille korvaajan ompelen.

Kyllä nyt tytön kelpaa olla. Viikonloppuna tiedossa vanhojen lentokenttäläisten häät, lupaan esitellä kaunista mekkoani sit.

We love Furminator! And pretty dresses!

UU. Mia, ihana rakas Mia, suositteli tuota ihmevempelettä, jolla saa kuumissaan olevan kissaraukan irtonaisen aluskarvan irti, kuitenkaan päällikarvaa vahingoittamatta. Ja mamman sohva ja vaatteetkin kiittävät. Uskomaton vehje.

Kuvassa on yhden hellän vetäisyn tulos, mitäm. Oliver myöskin rakastaa tuota, välillä tuntuu, että poika puskee mieluummin furminaattoria kuin minun kättäni. Kymmenen minuutin harjaamisen jälkeen kehräys kuuluu naapuriin ja lattialla on tiivis valkosipulin kokoinen karvakasa.


Oliver voi muutenkin mainiosti, kuten sanottua, sylikissa se on. Tuolla samalla reissulla, jolloin Mia suositti furminatoria, saatiin ihan kuvatodisteita siitä, että kissani ei kynsi minua kuoliaaksi sylissä. Edellisessä aiheeseen liittyvässä postauksessa sanoin, ettei viihdy sylissä, nyt tuntuu, ettei mikään muu kelpaakaan. Töistä palatessa meillä on rituaali: pojalle ruokaa, parvekkeen ovi auki, viisi minuuttia lintujen vahtimista ja kymmenen minuuttia sylipaijausta. Sitten vasta saan esim itse syödä :D Mutta mitäpä minä en tuon pienen ihmeeni takia tekisi.

Katsokaa nyt mikä JÄTKÄ, vonkale, rakas. (Rakas Mia tosiaan otti todisteet.)

Täytyy myöntää, kesä Pohjalaisen jälkeen on mennyt juhliessa, totaalisen juhliessa. Karaokea aamusta iltaan, noin suunnilleen. Juhliminen on parasta, maailman parasta. Tuska-festivaaleilta käteen jäi: mystinen narikkalappu, martinilasi, Martinin(ruotsalainen rock'n'roll-mies) puhelinnumero, rikkinäinen lempimekko ja hurjat määrät loistavia muistoja. Nyt on tosin pakko olla jonkin aikaa ihan nätisti, sillä rahat on loppu ja maksa huutaa leipää.

Tänään on ensimmäinen lauantai pitkiin pitkiin aikoihin, kun minulla ei ole krapulaa, melkein hävettää myöntää. Mutta juum, olinkin kipeänä melkein koko viikon.
Nyt istun junassa matkalla Vantaalle, pienen ihanan sievän rakkaan kummityttöni 2-vuotissyntymäpäiville. Ostin sille mekon, maailman söpöimmän mekon. Olen ehkä aiemminkin maininnut rakastavani Nitro-Babea, nyt rakastan entistä enemmän. Pian on Mirrin kullalla tällainen:



Kuolen tähän söpöyden määrään! 104-senttinen hämismekko, diner-mallisena vielä ♥
Kummi itse on pukeutunut saman firman diner-mekkoon myös:

Antakaa anteeksi hölmö ilme :D Kaulassa äidin Kiinasta tuomat vaaleanpunaiset helmet, chic.

Seuraavaksi voisin opetella blogaamaan ahkerammin, ennen saatoin postata kahdesti päivässä. Hopsansaa. Ja niin paljon nättejä mekkoja kuvaamatta on vielä!

Mikään ruoka ei maistu niin hyvältä kuin laihuus tuntuu.

Kate Moss on mun uusi idolini.

Olin Helsingissä tuossa viikonloppuna ja jokusessa valokuvassa esiinnyn.
Tuntuu hiton pahalta katsoa niitä kuvia. Olen normaalipainoinen, keskikokoinen, sopusuhtainen. Mutta silti tursua ja völlyn ja löllyn ja kuka saatanan ääliö on keksinyt, että helteellä pitää käyttää toppeja ja mikrosortseja. Ne on toisille tytöille ne. Ei pysty itseään katsoa. Kokovartalopeili olisi syytä hankkia kyllä.

Ja samalla hävettää tämä hävetys.


Jos vain nukkuisi.

Pojan kuulumisia.

Oliver, rakas pieni Oliver.
Pohjalaisen poistuttua rakennuksesta tajusin tosissaan, miten hirvittävän hieno juttu on, että minulla on tuo pieni karvapallo. Tai koko ajanhan olen tiennyt, selkeästi ilmoittanut tulevani kissan kanssa ja asettanut pojan hyvinvoinnin kaikenmaailman hampuusimiesten edelle. Tänne muuttaessa Oliverilla oli olevinaan hankala ikä(parikymppinen poika -> todella hankala :D ), nyt on parinkolmen viimeisen viikon aikana opetellut käyttäytymään. Ja sylittely! Ei edelleenköään viihdy sylissä(paijattavana vierellä kyllä), mutta nostelusta ja paikasta toiseen siirtämisestä ei saa enää mamma turpiinsa, on vain että mitäs hittoa tapahtuu.
Tänne muuttaminen oli Oliverille yllättävän helppoa, toki esimerkiksi olohuoneeni 10 neliömetrin matto oli tuttu ja turvallinen (ja verrattain iso) asia, samoin kokosin kiipeilypuun ennen mitään muuta, edes ruokapöytää. Nyt tosin saattaa tulla stressi, kun on uusi muutto edessä parin viikon päästä. Mutta siihen asuntoon me sitten jäädään pidemmäksi aikaa, siihen asti, että löydän unelmieni prinssin ja muutan sen kanssa rivitalonpätkään(lupaan pyhästi, ettei se tapahdu vuoden sisällä).

Äsken keskeytyi kirjoittaminen, kun poika päätti mennä istumaan palmuvehkaan. Harmi, etten tajunnut ottaa kuvaa ennen häätöä :D Hölmö näky.

Sinänsä harmi, että joudun luopumaan tästä lukaalista, tuo on niin onnessaan, kun saa juosta isossa asunnossa ympyrää ja parkettikin luistaa hauskasti tassun alla. (Ja mikä näky. Poika menee välillä makaamaan maton viereen lattialle ja hilaa itseään kynsillä maton reunaa pitkin, ihan noin huvin vuoksi. En tiedä osasinko nyt ihan selittää, mutta hirvittävästi tapa minua ainakin naurattaa.)

Voisin kirkkaammilla säillä ottaa kuviakin tuosta, kauheasti kasvanut, suorastaan jätkäksi muuttunut, hurjaa :')

Elämänmuutos, Manse ja uusi sinkkuelämä

HUH.
Sikana paljon asioita on tapahtunut tässä välillä nyt. Minä muutin Tampereelle unelmieni miehen ja kissani kanssa, saatiin uskomattoman upea 69 neliöinen kaksio aivan ydinkeskustasta, tyylikäs ja kaunis. Kahden viikon asumisen jälkeen kävi ilmi miehen olevan universumin suurin kusipää, patologinen valehtelija ja kleptomaani.

Mutta minä päätin selvitä, minä selviän. Sain töitä ja rahattomalle kesäkuulle toimeentulotuen, heinäkuussa saan jo palkkaakin. (Ja ihanin juttu, teen työkseni puhelimessä tapahtuvaa asiakaspalvelua, korvauskäsittelyä vakuutusyhtiössä, saan siis pukeutua miten haluan! Hyvästi mietinnät siitä kannattaako ostaa mekkoja, kun niitä ei voi kuitenkaan töissä käyttää tai siitä, ettei voi käyttää isoja koruja tai värikkäitä huiveja. Kuin hienoa!) Työjutuista ja normaalielämähommista lisää täällä, kunhan muistan päivittää.

Muttamutta. Lähtöasetelma on sama kuin silloin, kun tämän blogin perustin, Mirri, Oliver, sinkkuelämä ja asuminen kaksistaan maailman ihanimman kissan kanssa. (Eikä vieläkään mitään ratkaisua päivän asu -kuvien ottamisongelmaan :/ )

Mirripäivitys: Hieman ennen Tampereelle muuttoa pohdin, että haluaisin kovasti tehdä jotakin tukalleni, mutta musta on niin rakas väri ja kasvatus vaikeutuu, kun kokoajan napsii. Niinpä värjäsin otsatukkani punaiseksi, hiiop. 13. päivä perjantaina heitin miehen pellolle, seuraavana maanantaina kävin Nitrobabessa ostamassa punaista hiusväriä, kun oli kovin haalea otsatukka. Kas vain, kaikki punaiset värit oli loppu ja sattumalta osuin aletangolle. Siinä roikkui täydellisin ihanin kuppikakkumekko ikinä, ovh 89 €. Tuo viimeinen kappale ihanuutta sattui olemaan kokoa 38 ja alennuksessa hintaan 25 €. Olisiko sen muka sinne voinut jättää häh? Minä ansaistin sen lohdutuksen itselleni. Naamakuvassa näkyy siis hiusset(tosin sittemmin olen päällisen ja korvalliset värjännyt takaisin mustiksi, vain otsatukka on siis punainen) ja tuon ihanuuden miehusta ja kuosi. Nam.



Tämä finanssikriisi on tehnyt sen, ettei minulla ole ollut Tampereella varaa huollattaa kynsiäni, itkua tuhertaen olen viilannut pituuksia ja peittänyt kasvurajaa punaisella lakalla. Tänään kävi niin, että napsautin kaksi kynttä irti lattiaan, kun kuivailin itseäni suihkun jälkeen. Pakkohan se oli loputkin repiä irti, sydän särkyi, reilu kaksi ja puoli vuotta ollut akryylit kynsissä. Nyt vain toivon todella lujaa, että heinäkuussa palkasta jäisi niin paljon käteen, että voisin uudet käydä laitattamassa. (Miten hassua on, kun sormenpäät koskevat kaikkialle! Hullu tunne :D )

Voisin edelleen yrittää keksiä keinon ottaa päivän asu -kuvia, sillä voin vihdoin käyttää ihania mekkojani!
Nyt menen lakkaamaan tynkäkynsiäni, lupaan palata ajoissa astialle :)

Kesätukkaa ja kaikkea.

Niin siis juum. Viikko sitten ajoin niskan, se näyttää nyt tältä:

Meni puoltoista sormenleveyttä liian ylös ehkä kuitenkin, pitkä ja kapea kaulani näyttää nyt melko miehekkäältä. (Mutta jumanketale, meni hermo niskavilloihin :D )

Olin ihanan rakkaan Mian kanssa kaupungilla ja olisin halunnut Glitteriin ostamaan hörsellystilpehööriä, mutta kas, Ateneuminkujan liikkeen vuokrasoppari oli päättynyt, eikä ihanaa isoa kauppaa enää ollut. Päädyttiin hivenen yllättäen (harhar) Cybershoppiin, josta ostinkin tilpehöörin sijaan pinkkia hiusväriä, oho.
Nyt on sitten kesätukka, päältä se näyttää (parhaimmillaan, joskin tärähtäneenä) tältä:


Ja sitten ihan silleen poseeraten kevätmirri näyttää tältä:


Jännä hassu kiva juttu. Teki kauheasti mieli ostaa cyberistä uusi käsveska, mutta kuitenkin maltoin mieleni. Tällaista olen aika pitkään himoinnut:

(kuva cybershopin sivuilta)

Käytiin perjantaina Pohjalaisen kanssa katsomassa Tampereella asuntoja ja kierrettiin samalla aika monta kirpputoria. Radiokirppikselle mennessä pysähdyin melkeen ekalle pöydälle, käytännössä pelkkiä "mirjamivaatteita", harmillisesti vain sen kokoisia, että putoaisivat päältä. Oli tytöllä onneksi myynnissä myös kenkiä ja käsilaukkuja, edellä mainittu veska, joskin pin up -tyttökuosilla viidellä eurolla, cyberin ovh on tosiaan sen 29 €. Ja voi miten tyytyväinen olenkaan löydökseeni! Olen jo pitkään miettinyt, että pitäisi hankkia arkikokoinen toinen käsilaukku, käytössä oleva kun on siisti nahkainen ja laadukas ja klassinen, jotain rouheampaa olin vaille.

Kevät, kesä, jee! Kivat sortsit ja mekot ja haalarit ja kaikki pääsee kohta käyttöön. Ja ballerinakausi on jo korkattu! Parasta!

Pojan uudet vaatteet.

Oliver sai valjaat! Ihanat siniset!
(leopardikuvioisia ei ollut, onneksi näissä on timantteja)
Ollaan pidetty niitä päällä silloin tällöin, vähän jahdattu laserosoitintakin, jos vaikka poika oppisi liikkumaan noissa. Ihastuttavaa hoipertelua ilmassa, voi toista.
Sitten kun osataan liikkua valjaissa normaalisti, mennään ulos katsomaan lintuja. Kovasti niitä on ollut kiva vahdata keittiön ikkunasta nyt jo.

Niskasta kiinni - ilman niskavilloja.

Ajoin niskan. MINÄ.
Okei, Pohjalainen avusti rajaamisessa.

Huomenna voisin ottaa kivoja valokuvia uusista kivoista vaatteistani ja niskasta.
Voisin myös elvyttää tämän blogin.

Oliverkin on niin kovasti kasvanut, etten kestä. Sillä ei ole enää pallejakaan,
mamman pikku kastraattilaulaja.

Huomenna. Pakko luvata ääneen, muuten en muista.

Päivän asu OMG

Hah.
Luottovaatteet, lempihousut ja monta vuotta vanha neuletakki.
Näissä olo on fiksu ja melkein filmaattinen, tunnin päästä työhaastattelu valokuvausstudion ajanvarauskoordinaattoriksi. Näissä näytän itseltäni (ilman hametta mitä.)

Reipas poika, ihastunut tyttö

Käytiin eläinlääkärissä torstaina, tehosterokote ja kynsien leikkuu. Ihana lääkäri oli, jäi mammallekin hyvä fiilis. Oliver nukkui autossa menomatkalla ja oli käsittelyssä hipihiljaa, ei edes yrittänyt karata. (Kynsienleikkuun ehdittyä viimeiseen tassuun alkoi tosin tulla vastalausetta, mutta nätisti meni.) Lääkäri sanoi, että on mahdollista, että väsymys ja ruokahaluttomuus kestää viikonkin rokotuksen jälkeen, sanoisin että ei meillä :D Kotiin päästyä ruokakuppi tyhjeni ensimmäistä kertaa kokonaan kerralla ja tuntuu, että koko ajan on show päällä.

Vivien of Hollowayn hame tuli ihan parissa päivässä tilauksesta, se on rikkipiikkisen liian pieni, mutta vain sen verran, että kevään tavoitteeseen päästyä myös istuminen onnistuu.

Hassua. Olin eilen ensitreffeillä, likaisella tukalla, farkuissa ja nuhjuisessa neuletakissa. MINÄ. Kutsu iltakävelylle tuli puolen tunnin varoajalla. Täysin uusi ihminen, kiva kuin mikä. Nuojainen ulkomuotoni teki ilmeisesti vaikutuksen, jos torstaina sitten näyttäisi ihmiseltä. (Sain tekstiviestin, jossa kehuttiin kauniiksi. Voi tätä kiherryksen määrää.)

Mutta mitä mä laitan torstaina päälle.

Kaikki tänne mulle heti nyt.

Eikun en malttanutkaan.

Uskomattoman kaunis pitsinen 50-luvun coctailmekko odottaa minua vielä, mutta. Kampaajan varasin kahden viikon päähän(olin jo päättänyt, että värjäytän kahden kuukauden välein koska rahat, mutta aamulla en olisi oikein halua katsoa peiliin. Tänään edellisestä väristä olisi tasan kuukausi, väriväliksi tulee siis kuusi viikkoa.), hirmuisesti tekisi mieli skarppia polkkaa, mutta. Nyt nämä hiukset saa kiinni. Polkassa pysyy kiharatkin paremmin kuosissa, tosin. Haaveilen edelleen pitkistä hiuksista, äst apua mitä teen. On mulla tosin noita jatkopaloja, mutta ei se ole sama ei ei ei.
Onneksi on se kaksi viikkoa aikaa miettiä.

Vingutin luottokorttiani ensimmäistä kertaa nettikaupassa ulkomailla. Ihana Vivien of Holloway.



Reilu viikko luvattiin toimitusaikaa, jes. Hassua sinänsä, saksalaisessa kokojärjestelmässä vyötäröni ja lantioni ero on kaksi vaatekokoa, Vivien of Hollowayn vaatteet tehdään tiimalasivartalolle.
Hivenen tuo on ehkä syntisen punainen, mutta mustia kynähameita on monta.
Oikeastaan tarvitsisin mustan peruskellohameen. On yksi, mutta se on omituista polyesteriä ja siinä on kuminauhavyötärö, haluan oikealla vyötäröllä. Tekemällähän sellainen tulisi halvalla, peruspuuvillaa muutama metri ja näin mutta mutta mutta.

Tarvitsisin kyllä korolliset talvisaappaat. Ehdottomasti. Nyöreillä. Nahkaiset. Polvipituiset. Saa vinkata, jos jostain löytyy.

Vapaapäivä, aikaa jäädä lepäämään.

Oliver on niin mun kissani. Nytkin jahtaa intopinkeenä tarrapapiljottia. Föönatessa tulee aina kylppäriin seuraksi, on niin hirmuisen jännää.

Huomaa, että on palkkapäivä, nettimekko-ostoksilla olin heti aamusta. Vielä tosin toistaiseksi hillitsen itseni, sillä kampaajalle tekisi kauheasti mieli, vaikka onkin budjetoitu vasta ensi kuulle. Kuin hankalaa.

Olisi tosin yksi hame- ja yksi mekkokangas odottamassa reipastumista, avasin ompelukaapin ovenkin jo. Ei ehkä tänään kuitenkaan. Ainakaan vielä. Ehkä huomenna.

Aamulla oli hassu hetki, harmittaa, että tärähti, mutta uusintamahdollisuutta ei tullut.

Uusi elämä?

Rakastan kissaani ja kaikkia kenkiäni. Rakastan elämää silloin, kun se on parhaimmillaan.
(Viimeaikoina se ei ole ollut.)
Rakastan tyllihameita ja punaista huulipunaa. Kissani rakastaa turkooseja strutsinsulkia ja katkarapuja.

Tyyliblogaajaksi ei minusta ole, liian aikaansaamaton. Eikä lemmikkiblogaajaksi, sellaiset ovat vähän pelottavia. Ompelen, tuunaan, teen ja ostostelen. Viihdyn kameran edessä (ja takana), iloitsen jokaisesta Oliverin oppimasta uudesta asiasta hurjasti ja kikatan vedet silmissä, kun suuri metsästäjä jahtaa viinipullonkorkkeja.

Viime perjantaina bongattiin karaokelistalta minulle uusi nimikkobiisi: Kuuma sinkku.
Rakastan juhlimista ja miehiä. Miksi en rakstaisi.

Viime vuosi meni opetellessa uuteen itsenäiseen elämään, tänä vuonna aion saada asioita aikaan. Omassa hyvinvoinnissa, opiskeluissa, töissä, vaatekaapissa, raha-asioissa ja ehkä jopa miesjutuissa. Ja paijata pientä Oliveria.

Miksi siis ei yhdistäisi vaatteista höpöttämistä ja kissan tempauksia?

Uusi vuosi, uusi blogi, uusi kissa, uusi elämä.