perjantai 18. marraskuuta 2011

Rauha on saapunut Kissalaan.

Perjantai!
Matilda kävi tänään eläinlääkärissä, haettiin rokotus ja mikrosiru. Olin varustautunut jyrkkään vastarintaan ja ehdottomaan kieltäytymiseen kantokopasta. Nostin kopan kaapista lattialle ja lähdin hakemaan keittiöstä herkkupalaa(uhkailu, kiristys ja lahjonta, toimii), mutta kas, tyttö olikin ihan itse kävellyt sisään.
Oven sulkeuduttua tosin alkoi kitinä ja ininä, Oliver oli ihmeissään, miten tuo uusi tyyppi nyt tuonne joutui häh.
Mimmi oli (melkein) reipas, rokotus onnistui melkein ekalla ja sirukin saatiin melkein helposti nahan alle. Kaikinpuolin terve tyttö myös(joskin sydänäänet kuuluivat heikosti kehräämisen alta).

Viikko sitten lauantaina, eli viikko Matildan saapumisen jälkeen, heräilin rauhassa ja jäin pennun kanssa köllimään. Mustasukkaisuudestaan toipunut Oliver hyppäsi mukaan ja mitäm, kävi pesemään tyttöä. Piti nipistää itteään, että olen oikeasti hereillä. VIIKKO. Pientä turpaanvetoa on tosin edelleen ilmassa, mutta ilman sähinää ja rääkynää, kai sitä leikiksi voi kutsua.

Oliver on kuin eri kissa nyt, kun on seuraa. Taisi säikähtää, kun Matilda lähti asunnosta ja ilahtui suunnattomasti, kun palattiin takaisin. Pääsin jälleen todistamaan hellää hetkeä.

torstai 10. marraskuuta 2011

MATILDA.

Se on pieni ja pehmoinen. Kehrää, kun katsookin kohti. (ja pitää öisin bileitä mun varpaideni kanssa)



Viime sunnuntaina tuli tyttö taloon, aloittivat Oliverin kanssa tutustuimisen toisiinsa juoksemalla sängyn alle ja murisemalla(en ollut koskaan ennen kuullut pojan murisevan.).
Hetken kuluttua tyttö rupesi tutkimaan uutta kotiaan, kiersi kaikki kolot ja nurkat ja hyllyt, Oliver seurasi tiukasti perässä, mutta ei mennyt lähelle.
Muutaman tunnin jälkeen uskaltautuivat vähän haistelemaan toisiaan, mutta. Pieni kakara päätti, että talossa on akkavalta ja säikytti pojan pahanpäiväisesti. Seuraavan kaksi päivää asuntoni oli painikehä, se sähinän ja murinan ja rääkymisen määrä(pari kertaa piti mamman puuttua, sen verran sydäntäsärkevää huutoa vuoroin kummastakin lähti.)

Tiistaina, kun menin suoraan töistä luennolle, kävi pidempi puoliskoni pitämässä kissoista huolta, olivat kuulemma nukkuneet vierekkäin(no, puolen metrin väli, mutta samalla sohvalla!). Rauha on saapunut kissalaan, lapsukaiset syövät toistensa lautasilta(välillä yht'aikaa samalta) ja käyttävät samaa hiekkalaatikkoa(laatikoita on toki kaksi, molemmat käyttävät vuorotellen molempia.)

Ihan pelkkä ajatuskin siitä, että on vauva talossa ja Oliverilla leikkiseuraa, saa minut täällä hykertelemään. Jee!



Mimmi on supertouhukas, ei meinaa malttaa mitenkään olla paikoillaan, kiire pois kuvasta.