We love Furminator! And pretty dresses!

UU. Mia, ihana rakas Mia, suositteli tuota ihmevempelettä, jolla saa kuumissaan olevan kissaraukan irtonaisen aluskarvan irti, kuitenkaan päällikarvaa vahingoittamatta. Ja mamman sohva ja vaatteetkin kiittävät. Uskomaton vehje.

Kuvassa on yhden hellän vetäisyn tulos, mitäm. Oliver myöskin rakastaa tuota, välillä tuntuu, että poika puskee mieluummin furminaattoria kuin minun kättäni. Kymmenen minuutin harjaamisen jälkeen kehräys kuuluu naapuriin ja lattialla on tiivis valkosipulin kokoinen karvakasa.


Oliver voi muutenkin mainiosti, kuten sanottua, sylikissa se on. Tuolla samalla reissulla, jolloin Mia suositti furminatoria, saatiin ihan kuvatodisteita siitä, että kissani ei kynsi minua kuoliaaksi sylissä. Edellisessä aiheeseen liittyvässä postauksessa sanoin, ettei viihdy sylissä, nyt tuntuu, ettei mikään muu kelpaakaan. Töistä palatessa meillä on rituaali: pojalle ruokaa, parvekkeen ovi auki, viisi minuuttia lintujen vahtimista ja kymmenen minuuttia sylipaijausta. Sitten vasta saan esim itse syödä :D Mutta mitäpä minä en tuon pienen ihmeeni takia tekisi.

Katsokaa nyt mikä JÄTKÄ, vonkale, rakas. (Rakas Mia tosiaan otti todisteet.)

Täytyy myöntää, kesä Pohjalaisen jälkeen on mennyt juhliessa, totaalisen juhliessa. Karaokea aamusta iltaan, noin suunnilleen. Juhliminen on parasta, maailman parasta. Tuska-festivaaleilta käteen jäi: mystinen narikkalappu, martinilasi, Martinin(ruotsalainen rock'n'roll-mies) puhelinnumero, rikkinäinen lempimekko ja hurjat määrät loistavia muistoja. Nyt on tosin pakko olla jonkin aikaa ihan nätisti, sillä rahat on loppu ja maksa huutaa leipää.

Tänään on ensimmäinen lauantai pitkiin pitkiin aikoihin, kun minulla ei ole krapulaa, melkein hävettää myöntää. Mutta juum, olinkin kipeänä melkein koko viikon.
Nyt istun junassa matkalla Vantaalle, pienen ihanan sievän rakkaan kummityttöni 2-vuotissyntymäpäiville. Ostin sille mekon, maailman söpöimmän mekon. Olen ehkä aiemminkin maininnut rakastavani Nitro-Babea, nyt rakastan entistä enemmän. Pian on Mirrin kullalla tällainen:



Kuolen tähän söpöyden määrään! 104-senttinen hämismekko, diner-mallisena vielä ♥
Kummi itse on pukeutunut saman firman diner-mekkoon myös:

Antakaa anteeksi hölmö ilme :D Kaulassa äidin Kiinasta tuomat vaaleanpunaiset helmet, chic.

Seuraavaksi voisin opetella blogaamaan ahkerammin, ennen saatoin postata kahdesti päivässä. Hopsansaa. Ja niin paljon nättejä mekkoja kuvaamatta on vielä!

Mikään ruoka ei maistu niin hyvältä kuin laihuus tuntuu.

Kate Moss on mun uusi idolini.

Olin Helsingissä tuossa viikonloppuna ja jokusessa valokuvassa esiinnyn.
Tuntuu hiton pahalta katsoa niitä kuvia. Olen normaalipainoinen, keskikokoinen, sopusuhtainen. Mutta silti tursua ja völlyn ja löllyn ja kuka saatanan ääliö on keksinyt, että helteellä pitää käyttää toppeja ja mikrosortseja. Ne on toisille tytöille ne. Ei pysty itseään katsoa. Kokovartalopeili olisi syytä hankkia kyllä.

Ja samalla hävettää tämä hävetys.


Jos vain nukkuisi.

Pojan kuulumisia.

Oliver, rakas pieni Oliver.
Pohjalaisen poistuttua rakennuksesta tajusin tosissaan, miten hirvittävän hieno juttu on, että minulla on tuo pieni karvapallo. Tai koko ajanhan olen tiennyt, selkeästi ilmoittanut tulevani kissan kanssa ja asettanut pojan hyvinvoinnin kaikenmaailman hampuusimiesten edelle. Tänne muuttaessa Oliverilla oli olevinaan hankala ikä(parikymppinen poika -> todella hankala :D ), nyt on parinkolmen viimeisen viikon aikana opetellut käyttäytymään. Ja sylittely! Ei edelleenköään viihdy sylissä(paijattavana vierellä kyllä), mutta nostelusta ja paikasta toiseen siirtämisestä ei saa enää mamma turpiinsa, on vain että mitäs hittoa tapahtuu.
Tänne muuttaminen oli Oliverille yllättävän helppoa, toki esimerkiksi olohuoneeni 10 neliömetrin matto oli tuttu ja turvallinen (ja verrattain iso) asia, samoin kokosin kiipeilypuun ennen mitään muuta, edes ruokapöytää. Nyt tosin saattaa tulla stressi, kun on uusi muutto edessä parin viikon päästä. Mutta siihen asuntoon me sitten jäädään pidemmäksi aikaa, siihen asti, että löydän unelmieni prinssin ja muutan sen kanssa rivitalonpätkään(lupaan pyhästi, ettei se tapahdu vuoden sisällä).

Äsken keskeytyi kirjoittaminen, kun poika päätti mennä istumaan palmuvehkaan. Harmi, etten tajunnut ottaa kuvaa ennen häätöä :D Hölmö näky.

Sinänsä harmi, että joudun luopumaan tästä lukaalista, tuo on niin onnessaan, kun saa juosta isossa asunnossa ympyrää ja parkettikin luistaa hauskasti tassun alla. (Ja mikä näky. Poika menee välillä makaamaan maton viereen lattialle ja hilaa itseään kynsillä maton reunaa pitkin, ihan noin huvin vuoksi. En tiedä osasinko nyt ihan selittää, mutta hirvittävästi tapa minua ainakin naurattaa.)

Voisin kirkkaammilla säillä ottaa kuviakin tuosta, kauheasti kasvanut, suorastaan jätkäksi muuttunut, hurjaa :')

Elämänmuutos, Manse ja uusi sinkkuelämä

HUH.
Sikana paljon asioita on tapahtunut tässä välillä nyt. Minä muutin Tampereelle unelmieni miehen ja kissani kanssa, saatiin uskomattoman upea 69 neliöinen kaksio aivan ydinkeskustasta, tyylikäs ja kaunis. Kahden viikon asumisen jälkeen kävi ilmi miehen olevan universumin suurin kusipää, patologinen valehtelija ja kleptomaani.

Mutta minä päätin selvitä, minä selviän. Sain töitä ja rahattomalle kesäkuulle toimeentulotuen, heinäkuussa saan jo palkkaakin. (Ja ihanin juttu, teen työkseni puhelimessä tapahtuvaa asiakaspalvelua, korvauskäsittelyä vakuutusyhtiössä, saan siis pukeutua miten haluan! Hyvästi mietinnät siitä kannattaako ostaa mekkoja, kun niitä ei voi kuitenkaan töissä käyttää tai siitä, ettei voi käyttää isoja koruja tai värikkäitä huiveja. Kuin hienoa!) Työjutuista ja normaalielämähommista lisää täällä, kunhan muistan päivittää.

Muttamutta. Lähtöasetelma on sama kuin silloin, kun tämän blogin perustin, Mirri, Oliver, sinkkuelämä ja asuminen kaksistaan maailman ihanimman kissan kanssa. (Eikä vieläkään mitään ratkaisua päivän asu -kuvien ottamisongelmaan :/ )

Mirripäivitys: Hieman ennen Tampereelle muuttoa pohdin, että haluaisin kovasti tehdä jotakin tukalleni, mutta musta on niin rakas väri ja kasvatus vaikeutuu, kun kokoajan napsii. Niinpä värjäsin otsatukkani punaiseksi, hiiop. 13. päivä perjantaina heitin miehen pellolle, seuraavana maanantaina kävin Nitrobabessa ostamassa punaista hiusväriä, kun oli kovin haalea otsatukka. Kas vain, kaikki punaiset värit oli loppu ja sattumalta osuin aletangolle. Siinä roikkui täydellisin ihanin kuppikakkumekko ikinä, ovh 89 €. Tuo viimeinen kappale ihanuutta sattui olemaan kokoa 38 ja alennuksessa hintaan 25 €. Olisiko sen muka sinne voinut jättää häh? Minä ansaistin sen lohdutuksen itselleni. Naamakuvassa näkyy siis hiusset(tosin sittemmin olen päällisen ja korvalliset värjännyt takaisin mustiksi, vain otsatukka on siis punainen) ja tuon ihanuuden miehusta ja kuosi. Nam.



Tämä finanssikriisi on tehnyt sen, ettei minulla ole ollut Tampereella varaa huollattaa kynsiäni, itkua tuhertaen olen viilannut pituuksia ja peittänyt kasvurajaa punaisella lakalla. Tänään kävi niin, että napsautin kaksi kynttä irti lattiaan, kun kuivailin itseäni suihkun jälkeen. Pakkohan se oli loputkin repiä irti, sydän särkyi, reilu kaksi ja puoli vuotta ollut akryylit kynsissä. Nyt vain toivon todella lujaa, että heinäkuussa palkasta jäisi niin paljon käteen, että voisin uudet käydä laitattamassa. (Miten hassua on, kun sormenpäät koskevat kaikkialle! Hullu tunne :D )

Voisin edelleen yrittää keksiä keinon ottaa päivän asu -kuvia, sillä voin vihdoin käyttää ihania mekkojani!
Nyt menen lakkaamaan tynkäkynsiäni, lupaan palata ajoissa astialle :)

Kesätukkaa ja kaikkea.

Niin siis juum. Viikko sitten ajoin niskan, se näyttää nyt tältä:

Meni puoltoista sormenleveyttä liian ylös ehkä kuitenkin, pitkä ja kapea kaulani näyttää nyt melko miehekkäältä. (Mutta jumanketale, meni hermo niskavilloihin :D )

Olin ihanan rakkaan Mian kanssa kaupungilla ja olisin halunnut Glitteriin ostamaan hörsellystilpehööriä, mutta kas, Ateneuminkujan liikkeen vuokrasoppari oli päättynyt, eikä ihanaa isoa kauppaa enää ollut. Päädyttiin hivenen yllättäen (harhar) Cybershoppiin, josta ostinkin tilpehöörin sijaan pinkkia hiusväriä, oho.
Nyt on sitten kesätukka, päältä se näyttää (parhaimmillaan, joskin tärähtäneenä) tältä:


Ja sitten ihan silleen poseeraten kevätmirri näyttää tältä:


Jännä hassu kiva juttu. Teki kauheasti mieli ostaa cyberistä uusi käsveska, mutta kuitenkin maltoin mieleni. Tällaista olen aika pitkään himoinnut:

(kuva cybershopin sivuilta)

Käytiin perjantaina Pohjalaisen kanssa katsomassa Tampereella asuntoja ja kierrettiin samalla aika monta kirpputoria. Radiokirppikselle mennessä pysähdyin melkeen ekalle pöydälle, käytännössä pelkkiä "mirjamivaatteita", harmillisesti vain sen kokoisia, että putoaisivat päältä. Oli tytöllä onneksi myynnissä myös kenkiä ja käsilaukkuja, edellä mainittu veska, joskin pin up -tyttökuosilla viidellä eurolla, cyberin ovh on tosiaan sen 29 €. Ja voi miten tyytyväinen olenkaan löydökseeni! Olen jo pitkään miettinyt, että pitäisi hankkia arkikokoinen toinen käsilaukku, käytössä oleva kun on siisti nahkainen ja laadukas ja klassinen, jotain rouheampaa olin vaille.

Kevät, kesä, jee! Kivat sortsit ja mekot ja haalarit ja kaikki pääsee kohta käyttöön. Ja ballerinakausi on jo korkattu! Parasta!

Pojan uudet vaatteet.

Oliver sai valjaat! Ihanat siniset!
(leopardikuvioisia ei ollut, onneksi näissä on timantteja)
Ollaan pidetty niitä päällä silloin tällöin, vähän jahdattu laserosoitintakin, jos vaikka poika oppisi liikkumaan noissa. Ihastuttavaa hoipertelua ilmassa, voi toista.
Sitten kun osataan liikkua valjaissa normaalisti, mennään ulos katsomaan lintuja. Kovasti niitä on ollut kiva vahdata keittiön ikkunasta nyt jo.

Niskasta kiinni - ilman niskavilloja.

Ajoin niskan. MINÄ.
Okei, Pohjalainen avusti rajaamisessa.

Huomenna voisin ottaa kivoja valokuvia uusista kivoista vaatteistani ja niskasta.
Voisin myös elvyttää tämän blogin.

Oliverkin on niin kovasti kasvanut, etten kestä. Sillä ei ole enää pallejakaan,
mamman pikku kastraattilaulaja.

Huomenna. Pakko luvata ääneen, muuten en muista.