Hipitihei, elossa, edelleen. Taukoa on ollut, alkuvuodesta olin kuukauden tehokkaasti sohvaan juurtuneena, viimeaikaisista en ole jostain syystä saanut tekstiä aikaiseksi.
Tein pari yötä sitten viimein valmiiksi yhteenvedon viimevuotisesta peilikuvablogista, se löytyy
täältä.
Kauheasti kaikkea postauksen arvoista on tapahtunut (kuvat kuitenki fiksulla tallessa!), mutta aloitan tauon jälkeen silti tuoreimmalla. Helsinkiin jääneistä ystävistäni läheisin sai pienen suloisen poikalapsen yhdeksän viikkoa sitten, tänään pidettiin ihana nimenantojuhla. Mainitsin jo tammikuussa aarrekasseista, joita kannoin erään huippumahtavan vintage-eläjän luota, mukana oli jokaisen naisen luottovaate (jota en jostain ihmeen syystä ole muutamaan vuoteen omistanut), pikkumusta.
 |
| Kevätaurinko ja +7°c. |
Olen näköjään unohtanut silittää puvun laukusta purkamisen jälkeen, eikä helmakaan tule tästä kulmasta esille parhaimmillaan. Kaunis hiukan tulppaanimallinen on. Puku on hiukan iso vyötäröltä ja lantiolta, tarkoitus on ennen seuraavaa tarvetta jatkaa vyötärön kapeinta kohtaa ihan hiukan alemmas ja kaventaa sekä vyötäröä että lantiolta. Jalassa on klassisimmista klassisimmat mustat nahka-avokkaat, suippokärkiset ja melko piikkikorkoiset tamperelaisvalmisteiset Desiree Luxukset.
 |
| Päivän naamataulu. |
 |
| Päivän hiusväkerrys. |
 |
| Ihana pieni ja minä. |
 |
| Ihana pieni ihanan äitinsä kanssa. |
Nimiäisiä varten tosiaan täytyi (sai) matkustaa etelään, tällä kertaa päätin jo etukäteen, etten edes yritä käydä Helsingissä hälsaamassa kaikkia mahdollisia, vaan keskityn juhliin (joissa toki oli kavereita ja ystäviä läsnä) ja äitiin. Äiti on nimittäin paras. Jostain syystä rouvan vaatekaapista lähtee mukaani aina jotakin, tällä kertaa neljä hihatonta valkoista kauluspaitaa, parhaita kesätoimistovaatteita. (Kuvatodistetta sitten joskus päivän asuina :) Isä toi joitakin vuosia sitten matkoiltaan liikekumppanin tervehdyksenä (tai jotakin sinne päin) äidille bootsikärkiset Max Maran nahkaiset nilkkurit, nahkapohjat ja kaikki, pehmeät ja loistava lesti. Ihme ja kumma, niitä on tähän päivään mennessä käytetty kerran (kuulemma liian korkea korko, en ymmärrä), kantalaput kuitenkin vaihdatettu tehdaskopsuista kunnollisiin, popot säilytetty oikein pölyltä suojattuna ja pimeässä. Huomenna nuo täydellisyydet muuttavat Tampereelle. (Samoin kuin pikkumusta, on kaapistani puuttunut myös ruskeat kengät (laukkuja kuitenkin n. sata), nyt on ongelma korjattu, ainakin kesään asti.)
 |
| Pahoitteluni kököstä instagram-kuvasta. |
Sokerit säästetään tietysti pohjalle. Äitini äiti on lähtenyt muille korukaupoille jo 80-luvun alussa, en siis koskaan päässyt tapaamaan. Sain tänään itselleni kaksi hänen rintaneulaansa, toinen ilmeisesti Kalevala Korun (ajoitus ja suunnittelija hakusessa, sähköpostia kuvineen on heille laitettu) ja toinen (melkoisella leimojentuijottelulla ja googlettelulla selvitetty) Elis Kaupin 1961 suunnittelema hopeinen kaunotar.
(Tähän väliin leimoista tietoutta, jos joku päätyy tänne koruista tietoa etsien. Pitoisuusleima 813H, käytössä 1895-1972, nimileimana alasin eli Kupittaan Kulta 1945-1997. Tekijän nimileima on sen verran suttuinen, että luulin ensin tekijäksi Raimo O. Wänniä, mutta tarkempi tiedonhaku paljasti erehdyksen ja kertoi tarkan vuosiluvun.) On jotenkin ihanaa, että minulla on isoäidin koruja (sain 20-vuotislahjaksi juhlakorusettinsä, ilmeisesti Kupittaan Kullan myös, 60-lukulaisia. Kuvia varmasti joskus, nyt olen väärässä kaupungissa esitelläkseni.), tavallaan on jonkinlainen yhteys ihmiseen, jolta olen saanut muun muassa nimeni.
 |
| Elis Kauppi, Kupittaan Kulta, 1961 |
Vielä kokoomakuva, jossa näkyy tuo pronssisolkikin:
