Pussy C'Outure vauhdissa

Ikinä, ei ikinä, saa ajatella, ettei ole tarpeeksi hyvä johonkin, että todennäköisyys on liian pieni, elämä nimittäin yllättää. Pussy C'Outure lähtee heinäkuun lopulla Ruotsiin, onnekas tsirbula on Miss Pinup Scandinavian kahdentoista finalistin joukossa.


Minua ja muita ihastuttavia tyttöjä (sekä tunnelmia ennen mittelöitä) voi ihailla ja äänestää täällä.

Halkean taas tähän innostukseen. Tiedossa on upea viikonloppu upeiden ihmisten kanssa, ihania tyttöjä, silmäkarkkia, kontakteja ja mieletön kokemus.

Kevään kunniaksi pehmeitä värejä.

Makuuhuoneen ikkunassa oli pitkään Marimekon Keisarinna-verhot. Ihanat ja rakkaat, äiti osti ne ensimmäiseen omaan kotiini tupaantuliaislahjaksi neljä vuotta sitten, mutta aikansa kutakin. Pehmeät värit ovat vieneet Mirrin mukanaan ja yhä enemmän ja enemmän kalustus ja somistus ovat 50- ja 60-lukua. Vintage ei ole itseisarvo, mutta kauneimpiahan ne ovat. Olohuoneen verhot ovat uustuotantoa, tiki-henkinen kuvio on nätti, mutta parempien löytyessä nuo muuttuvat mekoksi (mekkokankaaksi aikanaan ostinkin).

Eilen ikkunaan tuli jumalaisen kauniit 50-luvun hempeilyverhot, fb-kirppikseltä jälleen. Kuolen näiden ihanuuteen. Verhoja on ikkunassa neljä, peittävät kauniisti koko seinän verhojen ollessa kiinni.

Vaaleanpunaisen peruspeitteen päällä on käpyilty pitsipeitto, jonka isoäitini on ostanut 60- tai 70-luvulla ovelta ovelle kiertävältä mustalaiselta, hempeilytunnelmaan täydellinen.

Aiemmin keittiössä ollut punainen lamppun (kuva täällä) ei valaissut huonetta kovin hyvin, tasojen yläpuolella olevat valot saivat riittää ja keittiö jäikin ilta-aikaan hämäräksi. Samasta osoitteesta sinne tuli nyt vaalea hyvin saman henkinen ihanuus, valo palasi keittiöön.

Terveiset vielä keväästä nauttivilta karvatassuilta, pölöltä ja unikeolta.

Keittiötä tehtaalla.

Kevätpäivään ja aurinkoon valikoitui jo aiemmin esitelty luomus, keittiöverhosta ommeltu. Vahingossa mätsäsin kengät aurinkolaseihin :D

Instagram-kuvan saatte, päivän hiuslaitekin siinä.

Kevään valoa Kissalassa.

Kevät!

Unohdetaan nyt heti alkuun huomenna tuleva takatalvi.

Aurinko, kevät, ihanaa. 

Ostin UFFin tasarahapäiviltä alkuviikosta ihanan ruskean kaninkarvakaulustakin, kirahvikuvio on mahtava. Takki on ilmeisesti ollut joskus pitkä, lyhennetty lantiolle, lyhensin vielä itselleni sopivaksi.

Visa-Pukine, 70-luvulta.

Koska aurinko, niin aurinkolasit. Mieletön vitosen kirppislöytö parin vuoden takaa.

Pusero tammikuisesta ostospsykoosierästä.





Työmaahommia.

No niin, takaisin tehtaalla, viimeksi ennen joulua. Koneeni tosin ilmoitti heti aamusta "your account has been disabled", joten hienosti ehdin ottamaan vuoden ensimmäiset naistenhuonekuvat.

Päivän asuna ihana ihana ihana hatturasiahame, alkuvuoden ostos tämäkin. Mitta ei vaihteeksi näy kuvassa, yli polven, kuten aina. 

 

Vanhempieni luona ollessani siivosin laatikoitani ja löysin aarteen, mäyräkoirarintaneula on ollut minulla niin kauan, kuin vain muistan. Käyttöön pääsi ja ehdottomasti jää.

Muistoesineitä ja kevätpäivää helmet kaulassa.

Hipitihei, elossa, edelleen. Taukoa on ollut, alkuvuodesta olin kuukauden tehokkaasti sohvaan juurtuneena, viimeaikaisista en ole jostain syystä saanut tekstiä aikaiseksi.

Tein pari yötä sitten viimein valmiiksi yhteenvedon viimevuotisesta peilikuvablogista, se löytyy täältä.

Kauheasti kaikkea postauksen arvoista on tapahtunut (kuvat kuitenki fiksulla tallessa!), mutta aloitan tauon jälkeen silti tuoreimmalla. Helsinkiin jääneistä ystävistäni läheisin sai pienen suloisen poikalapsen yhdeksän viikkoa sitten, tänään pidettiin ihana nimenantojuhla. Mainitsin jo tammikuussa aarrekasseista, joita kannoin erään huippumahtavan vintage-eläjän luota, mukana oli jokaisen naisen luottovaate (jota en jostain ihmeen syystä ole muutamaan vuoteen omistanut), pikkumusta.

Kevätaurinko ja +7°c.

Olen näköjään unohtanut silittää puvun laukusta purkamisen jälkeen, eikä helmakaan tule tästä kulmasta esille parhaimmillaan. Kaunis hiukan tulppaanimallinen on. Puku on hiukan iso vyötäröltä ja lantiolta, tarkoitus on ennen seuraavaa tarvetta jatkaa vyötärön kapeinta kohtaa ihan hiukan alemmas ja kaventaa sekä vyötäröä että lantiolta. Jalassa on klassisimmista klassisimmat mustat nahka-avokkaat, suippokärkiset ja melko piikkikorkoiset tamperelaisvalmisteiset Desiree Luxukset.

Päivän naamataulu.

Päivän hiusväkerrys.

Ihana pieni ja minä.

Ihana pieni ihanan äitinsä kanssa.

Nimiäisiä varten tosiaan täytyi (sai) matkustaa etelään, tällä kertaa päätin jo etukäteen, etten edes yritä käydä Helsingissä hälsaamassa kaikkia mahdollisia, vaan keskityn juhliin (joissa toki oli kavereita ja ystäviä läsnä) ja äitiin. Äiti on nimittäin paras. Jostain syystä rouvan vaatekaapista lähtee mukaani aina jotakin, tällä kertaa neljä hihatonta valkoista kauluspaitaa, parhaita kesätoimistovaatteita. (Kuvatodistetta sitten joskus päivän asuina :) Isä toi joitakin vuosia sitten matkoiltaan liikekumppanin tervehdyksenä (tai jotakin sinne päin) äidille bootsikärkiset Max Maran nahkaiset nilkkurit, nahkapohjat ja kaikki, pehmeät ja loistava lesti. Ihme ja kumma, niitä on tähän päivään mennessä käytetty kerran (kuulemma liian korkea korko, en ymmärrä), kantalaput kuitenkin vaihdatettu tehdaskopsuista kunnollisiin, popot säilytetty oikein pölyltä suojattuna ja pimeässä. Huomenna nuo täydellisyydet muuttavat Tampereelle. (Samoin kuin pikkumusta, on kaapistani puuttunut myös ruskeat kengät (laukkuja kuitenkin n. sata), nyt on ongelma korjattu, ainakin kesään asti.)

Pahoitteluni kököstä instagram-kuvasta.

Sokerit säästetään tietysti pohjalle. Äitini äiti on lähtenyt muille korukaupoille jo 80-luvun alussa, en siis koskaan päässyt tapaamaan. Sain tänään itselleni kaksi hänen rintaneulaansa, toinen ilmeisesti Kalevala Korun (ajoitus ja suunnittelija hakusessa, sähköpostia kuvineen on heille laitettu) ja toinen (melkoisella leimojentuijottelulla ja googlettelulla selvitetty) Elis Kaupin 1961 suunnittelema hopeinen kaunotar. (Tähän väliin leimoista tietoutta, jos joku päätyy tänne koruista tietoa etsien. Pitoisuusleima 813H, käytössä 1895-1972, nimileimana alasin eli Kupittaan Kulta 1945-1997. Tekijän nimileima on sen verran suttuinen, että luulin ensin tekijäksi Raimo O. Wänniä, mutta tarkempi tiedonhaku paljasti erehdyksen ja kertoi tarkan vuosiluvun.) On jotenkin ihanaa, että minulla on isoäidin koruja (sain 20-vuotislahjaksi juhlakorusettinsä, ilmeisesti Kupittaan Kullan myös, 60-lukulaisia. Kuvia varmasti joskus, nyt olen väärässä kaupungissa esitelläkseni.), tavallaan on jonkinlainen yhteys ihmiseen, jolta olen saanut muun muassa nimeni.

Elis Kauppi, Kupittaan Kulta, 1961

Vielä kokoomakuva, jossa näkyy tuo pronssisolkikin: