Työmaahommia.

No niin, takaisin tehtaalla, viimeksi ennen joulua. Koneeni tosin ilmoitti heti aamusta "your account has been disabled", joten hienosti ehdin ottamaan vuoden ensimmäiset naistenhuonekuvat.

Päivän asuna ihana ihana ihana hatturasiahame, alkuvuoden ostos tämäkin. Mitta ei vaihteeksi näy kuvassa, yli polven, kuten aina. 

 

Vanhempieni luona ollessani siivosin laatikoitani ja löysin aarteen, mäyräkoirarintaneula on ollut minulla niin kauan, kuin vain muistan. Käyttöön pääsi ja ehdottomasti jää.

Muistoesineitä ja kevätpäivää helmet kaulassa.

Hipitihei, elossa, edelleen. Taukoa on ollut, alkuvuodesta olin kuukauden tehokkaasti sohvaan juurtuneena, viimeaikaisista en ole jostain syystä saanut tekstiä aikaiseksi.

Tein pari yötä sitten viimein valmiiksi yhteenvedon viimevuotisesta peilikuvablogista, se löytyy täältä.

Kauheasti kaikkea postauksen arvoista on tapahtunut (kuvat kuitenki fiksulla tallessa!), mutta aloitan tauon jälkeen silti tuoreimmalla. Helsinkiin jääneistä ystävistäni läheisin sai pienen suloisen poikalapsen yhdeksän viikkoa sitten, tänään pidettiin ihana nimenantojuhla. Mainitsin jo tammikuussa aarrekasseista, joita kannoin erään huippumahtavan vintage-eläjän luota, mukana oli jokaisen naisen luottovaate (jota en jostain ihmeen syystä ole muutamaan vuoteen omistanut), pikkumusta.

Kevätaurinko ja +7°c.

Olen näköjään unohtanut silittää puvun laukusta purkamisen jälkeen, eikä helmakaan tule tästä kulmasta esille parhaimmillaan. Kaunis hiukan tulppaanimallinen on. Puku on hiukan iso vyötäröltä ja lantiolta, tarkoitus on ennen seuraavaa tarvetta jatkaa vyötärön kapeinta kohtaa ihan hiukan alemmas ja kaventaa sekä vyötäröä että lantiolta. Jalassa on klassisimmista klassisimmat mustat nahka-avokkaat, suippokärkiset ja melko piikkikorkoiset tamperelaisvalmisteiset Desiree Luxukset.

Päivän naamataulu.

Päivän hiusväkerrys.

Ihana pieni ja minä.

Ihana pieni ihanan äitinsä kanssa.

Nimiäisiä varten tosiaan täytyi (sai) matkustaa etelään, tällä kertaa päätin jo etukäteen, etten edes yritä käydä Helsingissä hälsaamassa kaikkia mahdollisia, vaan keskityn juhliin (joissa toki oli kavereita ja ystäviä läsnä) ja äitiin. Äiti on nimittäin paras. Jostain syystä rouvan vaatekaapista lähtee mukaani aina jotakin, tällä kertaa neljä hihatonta valkoista kauluspaitaa, parhaita kesätoimistovaatteita. (Kuvatodistetta sitten joskus päivän asuina :) Isä toi joitakin vuosia sitten matkoiltaan liikekumppanin tervehdyksenä (tai jotakin sinne päin) äidille bootsikärkiset Max Maran nahkaiset nilkkurit, nahkapohjat ja kaikki, pehmeät ja loistava lesti. Ihme ja kumma, niitä on tähän päivään mennessä käytetty kerran (kuulemma liian korkea korko, en ymmärrä), kantalaput kuitenkin vaihdatettu tehdaskopsuista kunnollisiin, popot säilytetty oikein pölyltä suojattuna ja pimeässä. Huomenna nuo täydellisyydet muuttavat Tampereelle. (Samoin kuin pikkumusta, on kaapistani puuttunut myös ruskeat kengät (laukkuja kuitenkin n. sata), nyt on ongelma korjattu, ainakin kesään asti.)

Pahoitteluni kököstä instagram-kuvasta.

Sokerit säästetään tietysti pohjalle. Äitini äiti on lähtenyt muille korukaupoille jo 80-luvun alussa, en siis koskaan päässyt tapaamaan. Sain tänään itselleni kaksi hänen rintaneulaansa, toinen ilmeisesti Kalevala Korun (ajoitus ja suunnittelija hakusessa, sähköpostia kuvineen on heille laitettu) ja toinen (melkoisella leimojentuijottelulla ja googlettelulla selvitetty) Elis Kaupin 1961 suunnittelema hopeinen kaunotar. (Tähän väliin leimoista tietoutta, jos joku päätyy tänne koruista tietoa etsien. Pitoisuusleima 813H, käytössä 1895-1972, nimileimana alasin eli Kupittaan Kulta 1945-1997. Tekijän nimileima on sen verran suttuinen, että luulin ensin tekijäksi Raimo O. Wänniä, mutta tarkempi tiedonhaku paljasti erehdyksen ja kertoi tarkan vuosiluvun.) On jotenkin ihanaa, että minulla on isoäidin koruja (sain 20-vuotislahjaksi juhlakorusettinsä, ilmeisesti Kupittaan Kullan myös, 60-lukulaisia. Kuvia varmasti joskus, nyt olen väärässä kaupungissa esitelläkseni.), tavallaan on jonkinlainen yhteys ihmiseen, jolta olen saanut muun muassa nimeni.

Elis Kauppi, Kupittaan Kulta, 1961

Vielä kokoomakuva, jossa näkyy tuo pronssisolkikin:

Syksy! Ihana pimeä kostea värikäs syksy!

Ihan sen kunniaksi lopetan vuoden hiljaiselon. Nyt alkuun täytyy sanoa, että olen ollut heinäkuusta lähtien vaatteidenostokiellossa, ainoastaan alusvaatteet, sukat ja talvisaappaat ovat sallittuja ostoksia. Sen lisäksi, että konkurssini on hiukan lieventynyt, olen myös ymmärtänyt omasta tyylistäni oleellisia seikkoja - ja että minulla on kaksi isoa vaatekaapillista ja vaatehuone täynnä rytkyjä (oikeasti, rytkyjä), joita en käytä, ole käyttänyt aiemmin, enkä tule käyttämään. Se, mikä Tampereelta puuttuu, on vakituinen (ja sisätiloissa oleva!) epäitsepalvelukirppis, ip-kirppuja täällä on kaksi per kaupunginosa, mutta ei toimistoaikaan työskentelevä ehdi siivoamaan paikkaa, lisäksi itse myydessä voi mukavasti antaa paljousalennusta ja ylipäätään tinkaaminen on molemmille osapuolille hyväksi.

Syksyisen tyylini kulmakivi on ihana UFFilta löytynyt takki, vyö on hukkunut aikojen saatossa, mutta äidiltä saatu (70-luvun) nahkavyö ajaa asiansa loistavasti. Takki oli todellinen löytö, olin pitkään etsinyt linjakasta ja ryhdikästä (ja naisellista!) viileämpien kelien takkia, pankkitilin saldokin kutistui mitättömällä 16 eurolla.

Etenkin viileämmillä keleillä kaulauhuivin virkaa toimittaa upea ja henkäyksenohut hartiahuivi, jonka uskomattoman taitava (ja rakas ♥ ) siskoni teki minulle aikanaan ylioppilaslahjaksi.

(kuva ei todellakaan tee oikeutta)

Rakastan vintage-kenkiä (kukapa ei?), mutta karu tosiasia on se, että nykyään keskikokoinen koipeni mahtuu harvoihin 40-60 -lukujen ihanuuksiin. Onneksi on Clarksit (joihin minulla ei ole varaa). Vaikka olenkin aikuinen ihminen, joka tulee toimeen omillaan, haluaa äiti silloin tällöin ilahduttaa tytärtään, viimeksi loppukesästä Helsingin reissulta toin kotiin kauniit, mukavat ja laadukkaat kävelykengät.

Myös ehdottomasti suosikkijuhlakenkäni ovat Clarksit, ihan itse maksetut vieläpä. (Kiitos Ellos ja -50% kalleimmasta tuotteesta). Harvemmin tykkään mokkakengistä, mutta näiden kanssa tein poikkeuksen - enkä ole katunut.

Niin - se ostolakko. En myönnä epäonnistuneeni (jaksaa pitäisi vielä joulukuun loppuun), mutta kuten hienoimmissakin dieeteissä, täytyy sallia pienet notkahdukset! Ja kun puhutaan pienistä, puhutaan kaksi euroa per pari maksaneista käsin virkatuista hansikkaista (kolmea väriä, kauniit yksityiskohdat) ja 4,50 euroa kappaleelta maksaneista 40-50 -lukujen lasisista helmistä. Kuvat eivät tee oikeutta, ehkä kaikkien aikojen löytöparhaimmistosta on kuitenkin kyse.

Se, mitä olen tajunnut, on ehkä jopa liian ilmeistä. Olen jo vuosia pyrkinyt kokoamaan puvustoni vintagesta ja reprosta (sekä laadukkaista uustuotantoa olevista perusvaatteista, neuleista ja hyvin leikatuista paitapuseroista), mutta jostain ihmeellisestä syystä olen laittanut satoja - ellen tuhansia euroja vuosien saatossa vaatteisiin, jotka ovat "ihan kivoja" tai käyttökelpoisina aluspaitana tai salilla. En tokikaan pidä vaatteen ikää itseisarvona, mutta useimmiten kauneimmat mallit ja tarpeeksi pitkät helmat eivät todellakaan löydy viereisestä tavaratalosta.

Onpas ihanaa olla nainen. Ensi kerralla kattien kuulumisia :)