Muistoesineitä ja kevätpäivää helmet kaulassa.

Hipitihei, elossa, edelleen. Taukoa on ollut, alkuvuodesta olin kuukauden tehokkaasti sohvaan juurtuneena, viimeaikaisista en ole jostain syystä saanut tekstiä aikaiseksi.

Tein pari yötä sitten viimein valmiiksi yhteenvedon viimevuotisesta peilikuvablogista, se löytyy täältä.

Kauheasti kaikkea postauksen arvoista on tapahtunut (kuvat kuitenki fiksulla tallessa!), mutta aloitan tauon jälkeen silti tuoreimmalla. Helsinkiin jääneistä ystävistäni läheisin sai pienen suloisen poikalapsen yhdeksän viikkoa sitten, tänään pidettiin ihana nimenantojuhla. Mainitsin jo tammikuussa aarrekasseista, joita kannoin erään huippumahtavan vintage-eläjän luota, mukana oli jokaisen naisen luottovaate (jota en jostain ihmeen syystä ole muutamaan vuoteen omistanut), pikkumusta.

Kevätaurinko ja +7°c.

Olen näköjään unohtanut silittää puvun laukusta purkamisen jälkeen, eikä helmakaan tule tästä kulmasta esille parhaimmillaan. Kaunis hiukan tulppaanimallinen on. Puku on hiukan iso vyötäröltä ja lantiolta, tarkoitus on ennen seuraavaa tarvetta jatkaa vyötärön kapeinta kohtaa ihan hiukan alemmas ja kaventaa sekä vyötäröä että lantiolta. Jalassa on klassisimmista klassisimmat mustat nahka-avokkaat, suippokärkiset ja melko piikkikorkoiset tamperelaisvalmisteiset Desiree Luxukset.

Päivän naamataulu.

Päivän hiusväkerrys.

Ihana pieni ja minä.

Ihana pieni ihanan äitinsä kanssa.

Nimiäisiä varten tosiaan täytyi (sai) matkustaa etelään, tällä kertaa päätin jo etukäteen, etten edes yritä käydä Helsingissä hälsaamassa kaikkia mahdollisia, vaan keskityn juhliin (joissa toki oli kavereita ja ystäviä läsnä) ja äitiin. Äiti on nimittäin paras. Jostain syystä rouvan vaatekaapista lähtee mukaani aina jotakin, tällä kertaa neljä hihatonta valkoista kauluspaitaa, parhaita kesätoimistovaatteita. (Kuvatodistetta sitten joskus päivän asuina :) Isä toi joitakin vuosia sitten matkoiltaan liikekumppanin tervehdyksenä (tai jotakin sinne päin) äidille bootsikärkiset Max Maran nahkaiset nilkkurit, nahkapohjat ja kaikki, pehmeät ja loistava lesti. Ihme ja kumma, niitä on tähän päivään mennessä käytetty kerran (kuulemma liian korkea korko, en ymmärrä), kantalaput kuitenkin vaihdatettu tehdaskopsuista kunnollisiin, popot säilytetty oikein pölyltä suojattuna ja pimeässä. Huomenna nuo täydellisyydet muuttavat Tampereelle. (Samoin kuin pikkumusta, on kaapistani puuttunut myös ruskeat kengät (laukkuja kuitenkin n. sata), nyt on ongelma korjattu, ainakin kesään asti.)

Pahoitteluni kököstä instagram-kuvasta.

Sokerit säästetään tietysti pohjalle. Äitini äiti on lähtenyt muille korukaupoille jo 80-luvun alussa, en siis koskaan päässyt tapaamaan. Sain tänään itselleni kaksi hänen rintaneulaansa, toinen ilmeisesti Kalevala Korun (ajoitus ja suunnittelija hakusessa, sähköpostia kuvineen on heille laitettu) ja toinen (melkoisella leimojentuijottelulla ja googlettelulla selvitetty) Elis Kaupin 1961 suunnittelema hopeinen kaunotar. (Tähän väliin leimoista tietoutta, jos joku päätyy tänne koruista tietoa etsien. Pitoisuusleima 813H, käytössä 1895-1972, nimileimana alasin eli Kupittaan Kulta 1945-1997. Tekijän nimileima on sen verran suttuinen, että luulin ensin tekijäksi Raimo O. Wänniä, mutta tarkempi tiedonhaku paljasti erehdyksen ja kertoi tarkan vuosiluvun.) On jotenkin ihanaa, että minulla on isoäidin koruja (sain 20-vuotislahjaksi juhlakorusettinsä, ilmeisesti Kupittaan Kullan myös, 60-lukulaisia. Kuvia varmasti joskus, nyt olen väärässä kaupungissa esitelläkseni.), tavallaan on jonkinlainen yhteys ihmiseen, jolta olen saanut muun muassa nimeni.

Elis Kauppi, Kupittaan Kulta, 1961

Vielä kokoomakuva, jossa näkyy tuo pronssisolkikin:

Lauantai, kellohelmat ja Lo-Lites.

Viikonloppuni on ollut aivan loistava, ihana ja rakas ystäväni tuli Kouvolasta viettämään luokseni viikonloppua, röhnötettiin, syötiin, juotiin, kriiseiltiin (ja ihasteltiin!) vaatteita, kikatettiin, räkätettiin ja syötiin.

Eilen soitti Lo-Lites viimeisessä Club Dynamitessa, ja voi, miten soittikin. Tanssin pääni irti, pyörähteylyä tapahtui ja paljon (ja ihan siitä syystä kuvia bändistä on pyöreä nolla). Olen viime aikoina jostain syystä pukeutunut paljon kynähameisiin, vaikka kellohameitakin löytyy kaapista useita (toistakymmentä kai), eilen pääsi tyllit käyttöön pitkästä aikaa.

Hame on UFFin tasarahapäivästä parin vuoden takaa, olikohan euron vai kaksi, käytännössä ilmainen joka tapauksessa. Kotiompelijan työtä, tarkkaa ja laadukasta, täyttä puuvillaa. Ihana.

 

Vielä pieni pala perjantailta, teema jatkui pinkkinä myös myöhäisiltaan:

Seitsemästoista syntymäpäiväni.

Juhlat: oli. Ystäviä: oli. Ihanaa: oli. Tällainen lahjapäivitys vähän tässä. (Luonnollisestikin parasta oli se, että nuo tyypit tulivat paikalle, mutta koska kyseessä on kuitenkin jonkinasteinen tyyli(lifestyle-?)blogi, niin.) Ihmiseni tuntevat minut melkoisen hyvin. Koko ilta oli ihana, parhaita tyyppejä kylässä, naurua (todella huonoa huumoria myös) ja ruokaa. Ja juomaa.

Patonki kaupasta, rukiisella pohjalla varustettu kreikkalaistyyppinensalaattijuusto-pinaattipiirakka, hillotut sienet ja konjakkisinappi Casa de Kissalan keittiöstä.

Oikeasti. Tuommonen. Ihana.

Gambina. Maailman hienoin Gambina.

Täydellinen arkijuhlalaukku, tuttavallisemmin baarilaukku.

Edellinen polkupyöräni varastettiin, sain hiukan palautetta rimpulasta vaijerilukosta. Ystäväpariskuntani päätti sitten pitää huolta, ettei uutta ainakaan kovin helpolla viedä. (On hyvinkin mahdollista, että joku vie Justiinan pelkästään lukon takia.)

 

Kirsikkasiiderillä kostutettua vaaleanpunaista kakkua vaaleanpunaisella valkosuklaamoussella, vadelmilla ja kirsikkahillolla, kuorrutettu vaaleanpunaisella sokerimassalla ja koristeltu kirsikka- ja vadelma -jelly beanseilla. Just because I can.

 Juhlaelaganssista piti huolta reilusti yli vuosi sitten tehty kirppislöytö, jostain syystä nyt ensikäytöllä. Jonkun huolellista käsityötä, käyttämättömän oloinen. Bolero on Olivia Rougen, loistohankinta, monikäyttöinen ja sievä.

Mikseivät he syö leivonnaisia?

Tämä tässä kuvassa näin, tämä on täydellinen juhlapuku. 50-luvun ateljeepuku, jakku ja tea-length -mittainen täyskellohelmainen leninki. Leninki itsessään on vieläpä pussisaumoin ommeltu, halutessaan sen voi kääntää ympäri, jolloin väritys on peilikuva.

Kuvan otti siskoni yhden parhaista ystävistäni häissä. Innostunut ilme kertoo siitä, että lautasella on uskomattoman herkullista kakkua ja kaikki ja rakkaus ja kaikki on ihanaa.

Japania.

Eilen tanssittiin kaveripariskunnan häitä (tanssiminen tosin suoritettiin pöydillä yhden maissa yöllä, kun sukulaiset olivat poistuneet) ja sain viimein ensikäytölle vuosikausia sitten ostamani ihanuuden. Puku on huuto.netistä ja reproa, käsittääkseni kaavan ja vetoketjun lisäksi myös kangas olisi vintagea.

(päivitystä, sattumoisin tämän tekijä on samalla fb-kirpputorilla aktiivinen kuin minäkin ja hän osasi kertoa, että kaava on vuodelta 1960 Neuer Schnitt -lehdestä, kangas 80-lukuista)

Ilme on pöljä ja kuva otettu maailman huonoimmalla kännykameralla, mutta.

 

Päivän naamataulu on täällä, vähän hiukan harmittaa, etten tajunnut ottaa kampauksesta kuvaa. Edellinen lääkitykseni vei nimittäin puolet hiuskuontalostani (nyt jännityksellä odottelen, koska kasvaa takaisin) ja olen aika ylpeä eilisestä luomuksesta, joka sisälsi mm. hirvittävän määrän klipsipidennyksiä, kymmenen kankaista orkideaa, helminauhan ja hienonhienot kiehkurat ohimoilla.

Päivän asu!

Äitini täytti männäviikolla kuusikymmentä ja juhlan kunniaksi syötiin "vähän" paremmin vanhempieni luona etelässä. Kerrankin kunnon kokovartalopeili käytössä ja tadaa: Päivän asu!

Vaaleanpunaiset helmet Kiinantuliainen (joskin kotimaassa solmittu uudelleen), vyö uustuotantoa, mekko omaa tuotantoa ja neule vintagea.

Asun kanssa uusimmat kenkäni, 40-luvun lopun tolppakorot. Ihanat, mukavat, tukevat.