Amalia ja Onerva.

Ihan ensimmäiseksi sanon: en tue enkä kannata turkistarhausta. Olen ollut vuodesta 2001 kasvissyöjä enkä hyväksy turhaa tappamista. (Kyllä, käytän uutta nahkaa, lihateollisuuden sivutuotetta.) On suurempi synti heittää hyväkuntoinen vintage-turkis pois, kuin käyttää sitä.


Olen jo pidempään haaveillut kettupuuhkasta, jostain syystä olen kuitenkin kirppiksillä jättänyt hyväkuntoisetkin hyllyyn. Alkuviikosta vierailin ystäväni luona korjauttamassa lohjennutta kynttäni (kyllä, kriisi, eksistentiaalinen kriisi) ja ihan vallan vahingossa sovittelin samalla kiertoon lähdossä olleita puuhkia, hups, molemmat lähtivät mukaan.

 Kaulassa savupiippumallinen Onerva ja käsivarrella roikkuu Amalia. Molemmat ovat päättömiä yksilöitä, siitä huolimatta (vai juurikin sen vuoksi?) ihastuttavia kumpainenkin. Huomionarvoista on ehdottomasti tuo puuteroimishuone, jossa peilaan, ihanaa tilpehööriä!


Tarkkasilmäinen huomaa, että allekirjoittaneen hiukset ovat vaalentuneet sitten kuitenkin, vaikka aiemmin toisin lähes vannoinkin. Tiedättekö mitä tapahtuu, kun vaalentaa indigolla paikkailtua kauppamustaa, jossa on melkoinen juurikasvu?

Tri-colori. Juuri on todella vaalea (kuvassa ei (onneksi) niin kovin erotu), vaikka yritin olla vaalentamatta sitä, seuraavaksi nelisen senttiä indigonsinistä ja loppu perinteistä värinpoisto-oranssia. Namnamnam. Pari viikkoa jos jaksaisi tätä katsella, niin voi ruveta paikkailemaan. Lopputulos on yllätys, en itsekään tiedä, että mitä haluan. Jotain raikasta ja kesäistä kuitenkin.

UUDET LASIT.

Kauheesti ois kaikkia kissajuttuja ja uusia laukkuja (kyllä, monikossa), mutta sanonpahan tähän väliin vaan: oon rakastunut laseihini. Täysiä.

Muista pysähtyä.

Olen tunnettu siitä, että toteutan sanontaa "Nopeat liikkeet on näyttäviä." elämässäni välillä liiankin kanssa. Tuo hätiköinti on kostautunut mitä karuimmilla tavoilla sekä antanut upeita kokemuksia. Elämässäni viimeisen vuoden aikana tapahtuneet asiat ovat uskomattoman ihania, mutta liian luja vauhti johti siihen, että jatkossa minun ei tarvitse kysyä keneltäkään minkälaisen pöytäryhmän voin ostaa keittiöön. Minun keittiööni, ei meidän.

Meidän äidillä on tapana syntymäpäivinä sponsoroida lapsiaan. Vaikka osa rahoista melkein väistämättä (ainakin minun taloudenpidollani) menee elämiseen, halusin myös jotakin pysyvää. Vanha rannekelloni (oi, Armani) on valittu huolella vuosia sitten, jolloin olin vielä hukassa tyylini kanssa ja iso tekijä valinnassa taisi olla merkki. Vanha kelloni on iso ja ehkä hiukan kömpelö, eikä sana kaunis nyt ole ihan ensimmäinen mieleen tuleva. Nyt päätin panostaa ajattomaan klassikkoon (ei niinkään rahallisesti, vaan huolellisella valinnalla ja kotimaisella (sekä sveitsiläisellä) laadulla).

Jo pelkästään kaunis rasia saa hymyilemään. Ihanin asia ihanissa asioissa on se, että ne pakataan useimmiten kauniisti.

Siro, kaunis, naisellinen ja klassinen. Kuin koru. Huomatkaa huonosti kuvassa näkyvä turvaketju ♥

Ja se tärkein asia, eli kaiverrus. (Pun intended.) Tämä muistutus auttanee jokaisella elämän osa-alueella.

Syksy! Ihana pimeä kostea värikäs syksy!

Ihan sen kunniaksi lopetan vuoden hiljaiselon. Nyt alkuun täytyy sanoa, että olen ollut heinäkuusta lähtien vaatteidenostokiellossa, ainoastaan alusvaatteet, sukat ja talvisaappaat ovat sallittuja ostoksia. Sen lisäksi, että konkurssini on hiukan lieventynyt, olen myös ymmärtänyt omasta tyylistäni oleellisia seikkoja - ja että minulla on kaksi isoa vaatekaapillista ja vaatehuone täynnä rytkyjä (oikeasti, rytkyjä), joita en käytä, ole käyttänyt aiemmin, enkä tule käyttämään. Se, mikä Tampereelta puuttuu, on vakituinen (ja sisätiloissa oleva!) epäitsepalvelukirppis, ip-kirppuja täällä on kaksi per kaupunginosa, mutta ei toimistoaikaan työskentelevä ehdi siivoamaan paikkaa, lisäksi itse myydessä voi mukavasti antaa paljousalennusta ja ylipäätään tinkaaminen on molemmille osapuolille hyväksi.

Syksyisen tyylini kulmakivi on ihana UFFilta löytynyt takki, vyö on hukkunut aikojen saatossa, mutta äidiltä saatu (70-luvun) nahkavyö ajaa asiansa loistavasti. Takki oli todellinen löytö, olin pitkään etsinyt linjakasta ja ryhdikästä (ja naisellista!) viileämpien kelien takkia, pankkitilin saldokin kutistui mitättömällä 16 eurolla.

Etenkin viileämmillä keleillä kaulauhuivin virkaa toimittaa upea ja henkäyksenohut hartiahuivi, jonka uskomattoman taitava (ja rakas ♥ ) siskoni teki minulle aikanaan ylioppilaslahjaksi.

(kuva ei todellakaan tee oikeutta)

Rakastan vintage-kenkiä (kukapa ei?), mutta karu tosiasia on se, että nykyään keskikokoinen koipeni mahtuu harvoihin 40-60 -lukujen ihanuuksiin. Onneksi on Clarksit (joihin minulla ei ole varaa). Vaikka olenkin aikuinen ihminen, joka tulee toimeen omillaan, haluaa äiti silloin tällöin ilahduttaa tytärtään, viimeksi loppukesästä Helsingin reissulta toin kotiin kauniit, mukavat ja laadukkaat kävelykengät.

Myös ehdottomasti suosikkijuhlakenkäni ovat Clarksit, ihan itse maksetut vieläpä. (Kiitos Ellos ja -50% kalleimmasta tuotteesta). Harvemmin tykkään mokkakengistä, mutta näiden kanssa tein poikkeuksen - enkä ole katunut.

Niin - se ostolakko. En myönnä epäonnistuneeni (jaksaa pitäisi vielä joulukuun loppuun), mutta kuten hienoimmissakin dieeteissä, täytyy sallia pienet notkahdukset! Ja kun puhutaan pienistä, puhutaan kaksi euroa per pari maksaneista käsin virkatuista hansikkaista (kolmea väriä, kauniit yksityiskohdat) ja 4,50 euroa kappaleelta maksaneista 40-50 -lukujen lasisista helmistä. Kuvat eivät tee oikeutta, ehkä kaikkien aikojen löytöparhaimmistosta on kuitenkin kyse.

Se, mitä olen tajunnut, on ehkä jopa liian ilmeistä. Olen jo vuosia pyrkinyt kokoamaan puvustoni vintagesta ja reprosta (sekä laadukkaista uustuotantoa olevista perusvaatteista, neuleista ja hyvin leikatuista paitapuseroista), mutta jostain ihmeellisestä syystä olen laittanut satoja - ellen tuhansia euroja vuosien saatossa vaatteisiin, jotka ovat "ihan kivoja" tai käyttökelpoisina aluspaitana tai salilla. En tokikaan pidä vaatteen ikää itseisarvona, mutta useimmiten kauneimmat mallit ja tarpeeksi pitkät helmat eivät todellakaan löydy viereisestä tavaratalosta.

Onpas ihanaa olla nainen. Ensi kerralla kattien kuulumisia :)

Oliver täytti vuosia, mamma osti uusia vaatteita.

Oliver täytti vajaa pari viikkoa sitten (080911) kokonaisen vuoden. Poika on niin, iso, etten kestä. Tippa linssissä katselen kuvia siitä, kun tuo tuli. Rakas iso poika.

Otettiin virallinen 1-vuotispotrettikin.


Me muutetaan taas, sain isomman ja edullisemman asunnon tuosta puolentoista korttelin päästä. Isompi asunto tarkoittaa sitä, että Oliver saa leikkikaverin. Lokakuun lopulla luovutusikäinen tyttökakara sai nimekseen Matilda, me ei malteta odottaa ♥


Uuteen kotiin löysin naamakirjan osto-myynti-palstalta myös kaksi uskomattoman kaunista nojatuolia,  hitto, niin nätit.



JA KAUHEASTI ON KAIKKEA UUTTA KIVAA VAATETTA. Siis ihan sikana.

Käytiin muutama viikko sitten Näsinpuistokirppiksellä, löysin viidellä eurolla ihan todella kivan arkimekon, jei! Kauluksessa uusi hiuskukka, jonka löysin Radiolta 25:llä sentillä.


Samalla reissulla mukaan tarttui superhalvalla(3,50€) myös kakkosvaihtoehto arkilaukulleni.


Puolisentoista viikkoa sitten järjestettiin YO-talolla toinen Tampereen Ofelia, sain kunnian olla ihastuttavan Cherisen mallina ja siitä palkkioksi syksyn harmautta vastaan taistelevan kauniin pillerin.
(Koristeena oli alunperin vain höyheniä ja pieni strassikoru, mutta paikan päältä ostin täydelliset kukkaset lisäksi, kyllä kelpaa keikuttaa.)


Ofeliasta tarttui mukaan myös toinen hattu, josta en muka saa nyt hyvää kuvaa, mutta samalta myyjältä ihanat korkokengät(muutamaa viikkoa aiemmin sama upea nainen myi Shop Ahoy!ssa minulle toisetkin kengät, niistä ehkä kuvaa myöhemmin.) ja kosolti optikko- ja suutarivinkkejä täältä.
Huomatkaa, Tamperelaista työtä ovat kaunottaret.


Cherisen vintage-tangosta tarttui mukaan myös ihana keltainen kauluspaita, joka asustaa tässä uutta ihanuutta. Joskus keväällä pengoin vanhempieni luona kangasvarastoa ja löysin harmillisen pienen pätkän vanhaa Vuokon verhoilukangasta, mutta kas, perjantaina oli tylsää, vahingossa siitä riitti täydellisesti korkeavyötäroiseen kynähameeseen.


Malli on täydellinen, suunnitelmissa on tehtailla perushameita useissa väreissä.
(Jotain hyötyä kesken jääneistä ompelijaopinnoista :D )Lempihameeni, musta ikivanha Seppälän kynähame, on kaksi kokoa liian iso ja todella kulahtanut nykyään, piankos minä sille korvaajan ompelen.

Kyllä nyt tytön kelpaa olla. Viikonloppuna tiedossa vanhojen lentokenttäläisten häät, lupaan esitellä kaunista mekkoani sit.