Amalia ja Onerva.

Ihan ensimmäiseksi sanon: en tue enkä kannata turkistarhausta. Olen ollut vuodesta 2001 kasvissyöjä enkä hyväksy turhaa tappamista. (Kyllä, käytän uutta nahkaa, lihateollisuuden sivutuotetta.) On suurempi synti heittää hyväkuntoinen vintage-turkis pois, kuin käyttää sitä.


Olen jo pidempään haaveillut kettupuuhkasta, jostain syystä olen kuitenkin kirppiksillä jättänyt hyväkuntoisetkin hyllyyn. Alkuviikosta vierailin ystäväni luona korjauttamassa lohjennutta kynttäni (kyllä, kriisi, eksistentiaalinen kriisi) ja ihan vallan vahingossa sovittelin samalla kiertoon lähdossä olleita puuhkia, hups, molemmat lähtivät mukaan.

 Kaulassa savupiippumallinen Onerva ja käsivarrella roikkuu Amalia. Molemmat ovat päättömiä yksilöitä, siitä huolimatta (vai juurikin sen vuoksi?) ihastuttavia kumpainenkin. Huomionarvoista on ehdottomasti tuo puuteroimishuone, jossa peilaan, ihanaa tilpehööriä!


Tarkkasilmäinen huomaa, että allekirjoittaneen hiukset ovat vaalentuneet sitten kuitenkin, vaikka aiemmin toisin lähes vannoinkin. Tiedättekö mitä tapahtuu, kun vaalentaa indigolla paikkailtua kauppamustaa, jossa on melkoinen juurikasvu?

Tri-colori. Juuri on todella vaalea (kuvassa ei (onneksi) niin kovin erotu), vaikka yritin olla vaalentamatta sitä, seuraavaksi nelisen senttiä indigonsinistä ja loppu perinteistä värinpoisto-oranssia. Namnamnam. Pari viikkoa jos jaksaisi tätä katsella, niin voi ruveta paikkailemaan. Lopputulos on yllätys, en itsekään tiedä, että mitä haluan. Jotain raikasta ja kesäistä kuitenkin.