Prinsessalle arvoisensa keittiö.

Ostin "tosi halvalla" kesällä olohuoneen ruokailutilaan 60-luvun pöydän, joku oli ystävällisesti vetänyt alkuperäisen päälle tumman akryylilakan, mukavasti imeytynyt lohkeamien väleistä syvälle puuhun. Kahdeksan tunnin lähes tuloksettoman hiomakonetyön jälkeen totesin, että ei, en tule irrottamaan kaikkea ja lakkaamaan kirkkaalla uudelleen. Jokin aikaa sitten vaihdoin kahvipaketin ihanaan suureen ruokapöytään ja aloitin vanhan projektin maalaustyön, vaaleanpunainen kun on ihana asia. Tuolit saivan uuden värin jo kesällä, nyt on myös niihin sopiva pöytä. Melko pimeä keittiö on nyt hurjasti valoisampi (edellinen kirkkaanpunainen, toki sievä, pöytä teki tunkkaiseksi) ja pieni ruokaryhmä on nyt juurikin itseni näköinen.

(Sysiruma mikro muutti jo ennen joulua pöydän alle, kulkee näppärästi renkailla silloin (verrattain harvoin), kun sitä käytän. reilusti tilaa pöydällä, ei lainkaan huono asia.)

Koti on siellä missä kauniit asiani ovat.

 Tiedättekö sen tunteen, kun menee kylään ja huudahtaa melkein itsestään "Voi miten ihana koti!". Olen viimeaikoina hihkunut ääneen omassani.


Aiemmassa päivityksessä kerroin, että keittiöön olisi tulossa sinikuvioiset keittiö-teemaiset verhot, jotka vain odottavat pidennystä. En tiedä, voittiko laiskuus vai mikä, mutta nähtyäni nämä myynnissä fb:n retroryhmässä, en voinut vastustaa. (Ei, ikkuna ei ole ihan noin likainen, kuvanottohetkellä satoi kaatamalla.)

Kokonaisuus rakentuu pienistä asioista, kuten maailman suloisimmasta peilistä eteisessä.

Olohuoneessa oli ennen Fin Helenin Ametistit ikkunassa, mutta lyhyet. Ostin (jälleen fb-kirppikseltä) keväällä mekkokankaaksi tiki-henkiset verhot ja hetken mielijohteesta ripustin ne viikko sitten ikkunaan. Taidan tarvita uuden mekkokankaan. Myös sohvapöytä on uusi, olohuoneen ilme keveni melko reilusti, kun Ratian valkoinen valtava arkku lähti odottamaan, että mahtuisi siskoni kotiin.

Lokki on yksi ainoista asioista (sänky, matto ja Kukkapuron nojatuolit, jotka ovat tällä hetkellä parvekkeella, lienevät muut), joka on ollut minulla jo ensimmäisessä omassa kodissani. Mihinkään ei ole lentämässä, kaunis asia, tunnearvokin alkaa olla melkoinen. (Kyllä, materialisti, tietysti.)

Hyvän kuvan ottaminen kirjahyllystä osoittautui yllättävän hankalaksi haasteeksi, mutta tämä tässä on ehkä paras hankintani ikinä. Herraties kuinka kauan olen haaveillut, että myisin vanhan hyllyjärjestelmäni pois ja ostaisin teak-viilua tilalle. Yllättäen alle viikossa tummanharmaat Muuramet (ajattomat, tyylikkäät jne mutta ei minulle enää ikinä ei ei ei) saivat uuden kodin ja samasta korttelista löytyi tämä kaunotar.  Punaisissa laatikoissa CD-levyni odottavat, että löydän niille jonkinlaisen lokerikon tuohon isoon koloon, jossa ovat nytkin ja käsilaukuille haaveilen sievästä ja sirosta kirjakaapista.

Myös kuvausassistenttini lähettää terveisensä:

 

(tilanteen vuodenvaihteelta näkee täältä, paljon on muuttunut, valmista ei liene koskaan)

Hedelmällistä.

Se on se juttu, kun menee kirpputorille, vaikka ei olisi mitenkään varaa mihinkään ylimääräiseen ja sitten löytää kauan etsinnässä olleen asian melkoisen edulliseen hintaan.

(Kuriositeettina: rakastan omenoita. Olen ollut melkein koko ikäni allerginen, mutta otin keväällä itselleni siedätysprojektin, en tiedä juurikaan mitään parempaa.)

Huonekalu kerrallaan...

Voi kissaparkoja! Eksäni muutti pois marraskuun lopulla, eikä sen jälkeen ole keittiössä ollut pöytää, ei siis mitään paikkaa missä vaania lintuja. Tänään viimein kotiutui sievä pieni punainen pöytä, kyllä nyt on hyvä. Pinnatuolit toin sisään parvekkeelta, saavat pian pintaansa mintunvihreän tai hennon vaaleanpunaisen maalin ja "uudet" verhot odottavat pidentämistä, ihanat sinikuvioiset keittiöteemaiset tulossa.

Kodista koti.

Aaaapuaaaa. Long time no post. Ihan ensimmäiseksi mainostan omaa naamaani. Aloitin monestakin eri syystä vuodenvaihteessa terapiaprojektin, kuvailen peilikuvaani joka ikinen päivä tämän vuoden. Ihastuttavaa naamaani vastaheränneenä, 11 tunnin työpäivän jälkeen, saatuani musertavia uutisia jne. voi ihailla täällä.

Seuraavaksi fiilistelen sitä, että tämä asunto näyttää päivä päivältä enemmän minun kodiltani. Tässä maistiainen uudeltavuodelta, seinät ihan tyhjiä kyllä, mutta siivottu on.

Sohvapöytä on menossa vaihtoon, arkku on loistava ratkaisu siivoamisen kannalta, mutta liian massiivinen muuten. Joku siro pieni ja suloinen on etsinnässä. (Ja tavarat arkusta siirtyvät senkkiin, joka on - tattadaa - etsinnässä.) Työpöytänä tähän asti toiminut hirvitys sai viikonloppuna väistyä täydellisyyden tieltä. Tehtiin edellisessä kuvassa esiintyvän neitokaisen kanssa roadtrip Forssan Matkuun ja onnistuttiin mahduttamaan Fiestaan tämä:

Toisella puolen on myös kaappi, funktionaalisuus, rakastettuni. (Hiukan rassaa, kun piuhoja ja muita on noin saamaristi, mutta kaikella on hintansa. Eiköhän noillekin joku järjestely hoidu.) Jossain vaiheessa näytän tuolle hiomapaperia ja uutta lakkaa hiukan, mutta se vaatii viitseliäisyyttä, jota ei tällä hetkellä juurikaan ole.

Oliver kovasti tykästyi tuohon kaappiin, monasti olen parin päivän aikana yllättänyt sieltä köllimästä, hölmön.

(Ihan todella uskomattoman hauska vitsi tässä kuvassa. En itsekään kestä.)

Lempiasioita.

Ostin tänään Tarulta (seikkailee jo aiemmissa päivityksissä ihmisenä, jolta mulla on tapana ostaa paljon asioita) meille eteiseen uuden valaisimen. Edellinenkin (söpö pieni punainen) on samaa reittiä meille muuttanut, mutta valaisuteho ei pimeällä käytävällä riittänyt. Uusi lamppu on i h a n a, siitä tuli hetkessä yksi lempisisustuselementeistäni.

Huomatkaa sievä tiikkihattu.

Lamppua kuvatessani innostuin ikuistamaan iloksenne myös pari muuta tärkeää asiaa. Sain pidemmältä puoliskoltani viime vuonna syntymäpäivälahjaksi vanhan Philipsin putkiradion, toimivuutta ei ole uskallettu kokeilla, mutta koristeena komea.

Radion päällä veljeltäni ensimmäiseen omaan kotiini tuparilahjaksi saatu Marilyn-taulu, joka etsii edelleen paikkaansa (nyt jo neljännessä asunnossa).

Olohuonetta meillä valvoo kirjahyllyn päällä Sinikka, jonka ostin vuosia sitten maalaishuutokaupasta, jossa olin kassanhoitajana. Naista ei saisi koskaan kyllä kuvata alhaalta, mutta Sinikka antanee anteeksi. Sävy on luonnossa hiukan pehmeämpi ja enemmän sammaleenvihreä.

Oliver täytti vuosia, mamma osti uusia vaatteita.

Oliver täytti vajaa pari viikkoa sitten (080911) kokonaisen vuoden. Poika on niin, iso, etten kestä. Tippa linssissä katselen kuvia siitä, kun tuo tuli. Rakas iso poika.

Otettiin virallinen 1-vuotispotrettikin.


Me muutetaan taas, sain isomman ja edullisemman asunnon tuosta puolentoista korttelin päästä. Isompi asunto tarkoittaa sitä, että Oliver saa leikkikaverin. Lokakuun lopulla luovutusikäinen tyttökakara sai nimekseen Matilda, me ei malteta odottaa ♥


Uuteen kotiin löysin naamakirjan osto-myynti-palstalta myös kaksi uskomattoman kaunista nojatuolia,  hitto, niin nätit.



JA KAUHEASTI ON KAIKKEA UUTTA KIVAA VAATETTA. Siis ihan sikana.

Käytiin muutama viikko sitten Näsinpuistokirppiksellä, löysin viidellä eurolla ihan todella kivan arkimekon, jei! Kauluksessa uusi hiuskukka, jonka löysin Radiolta 25:llä sentillä.


Samalla reissulla mukaan tarttui superhalvalla(3,50€) myös kakkosvaihtoehto arkilaukulleni.


Puolisentoista viikkoa sitten järjestettiin YO-talolla toinen Tampereen Ofelia, sain kunnian olla ihastuttavan Cherisen mallina ja siitä palkkioksi syksyn harmautta vastaan taistelevan kauniin pillerin.
(Koristeena oli alunperin vain höyheniä ja pieni strassikoru, mutta paikan päältä ostin täydelliset kukkaset lisäksi, kyllä kelpaa keikuttaa.)


Ofeliasta tarttui mukaan myös toinen hattu, josta en muka saa nyt hyvää kuvaa, mutta samalta myyjältä ihanat korkokengät(muutamaa viikkoa aiemmin sama upea nainen myi Shop Ahoy!ssa minulle toisetkin kengät, niistä ehkä kuvaa myöhemmin.) ja kosolti optikko- ja suutarivinkkejä täältä.
Huomatkaa, Tamperelaista työtä ovat kaunottaret.


Cherisen vintage-tangosta tarttui mukaan myös ihana keltainen kauluspaita, joka asustaa tässä uutta ihanuutta. Joskus keväällä pengoin vanhempieni luona kangasvarastoa ja löysin harmillisen pienen pätkän vanhaa Vuokon verhoilukangasta, mutta kas, perjantaina oli tylsää, vahingossa siitä riitti täydellisesti korkeavyötäroiseen kynähameeseen.


Malli on täydellinen, suunnitelmissa on tehtailla perushameita useissa väreissä.
(Jotain hyötyä kesken jääneistä ompelijaopinnoista :D )Lempihameeni, musta ikivanha Seppälän kynähame, on kaksi kokoa liian iso ja todella kulahtanut nykyään, piankos minä sille korvaajan ompelen.

Kyllä nyt tytön kelpaa olla. Viikonloppuna tiedossa vanhojen lentokenttäläisten häät, lupaan esitellä kaunista mekkoani sit.