Viilenevät ilman tarkoittavat sitä, että käyttöön saa pitkän ja tukahduttavan kuuman odotuksen jälkeen hatut ja hansikkaat, joita ei kesäkuumalla ole voinut käyttää ja jotka toisaalta eivät tämän maan pakkasissa riitä edes nimellisiksi lämmittäjiksi. Nyt kuitenkin iloitsen kesäisestä juhlahatusta.
Viime aikoina olen saattanut valmiiksi useita(!) ikuisuusprojekteja ja tyhjentänyt ompelukaapista niitä kirppislöytöjä, joita "pitää vain vähän kaventaa" sekä korjannut repsottavia lempivaatteitani, olen melko ylpeä aikaansaavudestani. Uutta projektia ei saa aloittaa ennen kuin vanha on suoritettu loppuun (tämä on ihan uusi sääntö, josta aion pitää kiinni), joten seuraavaksi vuoron sai maaliskuussa (hups) aloitettu hattuprojekti. Rakastan "kukkaröykkiöhattuja" (loistava esimerkki
tämä 60-luvun keltainen herkku) ja löytäessäni kirppikseltä 50 sentillä ison rasiallisen ilmeisesti jonkun häissä palvelleita sinisiä orkideoja, syntyi ajatun samoin tein.
Alkuun tarvittiin vanha (moneen kertaan uudelleenmuotoiltu ja hyvin palvellut) huopahattu ja rautalankaa sekä kangasta, tekstiililiimaa ja tokikin neulan ja lankaa.
Sadan haavan ja uudelleenmuotoilun ja melkoisen kiroilun jälkeen valmiina oli hattupohja, tähän olin aikeissa liimata kukat suoraan, mutta ennen ensimmäistä kolmannesta tajusin, että ei ehei, kukkia on aivan todella hemmetisti liian vähän. Tarkoitus oli keksiä jonkinlainen patenttiratkaisu jo aiemmin, mutta projekti jäikin unholaan muiden elämäasioiden tieltä.
Eilen kaivoin kangasvarastoistani vedenvihreää huntutylliä ja melko nopeasti hattu rupesi saamaan muotoaan muuallakin, kuin haaveissani.
Olisin varmaan jättänytkin hatun tällaiseksi, mutta koska epäonnisesti en malttanut aiemmin tarkistaa kukkien riittävyyttä, oli pintaan jäänyt rumat liimatahrat.
Alle laskostettu tylli mahdollisti kukkien asettelun harvempaan, tältä hän näyttää valmiina:
Ja tältä päässä: