Prinsessalle arvoisensa keittiö.

Ostin "tosi halvalla" kesällä olohuoneen ruokailutilaan 60-luvun pöydän, joku oli ystävällisesti vetänyt alkuperäisen päälle tumman akryylilakan, mukavasti imeytynyt lohkeamien väleistä syvälle puuhun. Kahdeksan tunnin lähes tuloksettoman hiomakonetyön jälkeen totesin, että ei, en tule irrottamaan kaikkea ja lakkaamaan kirkkaalla uudelleen. Jokin aikaa sitten vaihdoin kahvipaketin ihanaan suureen ruokapöytään ja aloitin vanhan projektin maalaustyön, vaaleanpunainen kun on ihana asia. Tuolit saivan uuden värin jo kesällä, nyt on myös niihin sopiva pöytä. Melko pimeä keittiö on nyt hurjasti valoisampi (edellinen kirkkaanpunainen, toki sievä, pöytä teki tunkkaiseksi) ja pieni ruokaryhmä on nyt juurikin itseni näköinen.

(Sysiruma mikro muutti jo ennen joulua pöydän alle, kulkee näppärästi renkailla silloin (verrattain harvoin), kun sitä käytän. reilusti tilaa pöydällä, ei lainkaan huono asia.)

Täällä ollaan!

Elämä on ollut, no, kirjoittamista rajoittava, mutta elossa ollaan edelleen. Vuoden aikana on ollut myös kaikkea ihanaa, pieniä palasia siitä tässä.

Uudenvuodenlupauksena herää eloon sekä teille että paperille kirjoittaminen, siis minä.

Kuvan otti Marika Kiviharju

Jos jollakin on mennyt ohi, sain kunnian koristaa ihanan Golden Vintagen kantta kesäkuussa, voihan karuselli ja kesä!

Kissa-asiani täyttivät vuosia tässä välissä myös, Matildalla tuli kolme vuotta täyteen 7.8. ja Oliverilla neljä 8.9., eivät ole enää vauvoja! Paitsi vähän, pikkuneidin virallinen syntymäpäiväpotretti ehkä kertoo omaa tarinaansa.

Kameran takana Kimmo Janhunen

Kansikuvan lisäksi olen kalenterityttönä myös ensi vuonna, kesällä käytiin Huittisissa rakastumassa '48 Plymouthiin, Amerikan Raudan neiti Elokuu tässä hei.

Vielä näin Tapanina on syytä toivottaa ihanaa joulunaikaa, viimein saatiin oikea talvi.

Sellainen pikakatsaus, enemmän ja ihanaa ensi vuoden puolella, lopuksi vielä vähän rakkautta:

Pussy C'Outure vauhdissa

Ikinä, ei ikinä, saa ajatella, ettei ole tarpeeksi hyvä johonkin, että todennäköisyys on liian pieni, elämä nimittäin yllättää. Pussy C'Outure lähtee heinäkuun lopulla Ruotsiin, onnekas tsirbula on Miss Pinup Scandinavian kahdentoista finalistin joukossa.


Minua ja muita ihastuttavia tyttöjä (sekä tunnelmia ennen mittelöitä) voi ihailla ja äänestää täällä.

Halkean taas tähän innostukseen. Tiedossa on upea viikonloppu upeiden ihmisten kanssa, ihania tyttöjä, silmäkarkkia, kontakteja ja mieletön kokemus.

Kevään kunniaksi pehmeitä värejä.

Makuuhuoneen ikkunassa oli pitkään Marimekon Keisarinna-verhot. Ihanat ja rakkaat, äiti osti ne ensimmäiseen omaan kotiini tupaantuliaislahjaksi neljä vuotta sitten, mutta aikansa kutakin. Pehmeät värit ovat vieneet Mirrin mukanaan ja yhä enemmän ja enemmän kalustus ja somistus ovat 50- ja 60-lukua. Vintage ei ole itseisarvo, mutta kauneimpiahan ne ovat. Olohuoneen verhot ovat uustuotantoa, tiki-henkinen kuvio on nätti, mutta parempien löytyessä nuo muuttuvat mekoksi (mekkokankaaksi aikanaan ostinkin).

Eilen ikkunaan tuli jumalaisen kauniit 50-luvun hempeilyverhot, fb-kirppikseltä jälleen. Kuolen näiden ihanuuteen. Verhoja on ikkunassa neljä, peittävät kauniisti koko seinän verhojen ollessa kiinni.

Vaaleanpunaisen peruspeitteen päällä on käpyilty pitsipeitto, jonka isoäitini on ostanut 60- tai 70-luvulla ovelta ovelle kiertävältä mustalaiselta, hempeilytunnelmaan täydellinen.

Aiemmin keittiössä ollut punainen lamppun (kuva täällä) ei valaissut huonetta kovin hyvin, tasojen yläpuolella olevat valot saivat riittää ja keittiö jäikin ilta-aikaan hämäräksi. Samasta osoitteesta sinne tuli nyt vaalea hyvin saman henkinen ihanuus, valo palasi keittiöön.

Terveiset vielä keväästä nauttivilta karvatassuilta, pölöltä ja unikeolta.

Keittiötä tehtaalla.

Kevätpäivään ja aurinkoon valikoitui jo aiemmin esitelty luomus, keittiöverhosta ommeltu. Vahingossa mätsäsin kengät aurinkolaseihin :D

Instagram-kuvan saatte, päivän hiuslaitekin siinä.

Kevään valoa Kissalassa.

Kevät!

Unohdetaan nyt heti alkuun huomenna tuleva takatalvi.

Aurinko, kevät, ihanaa. 

Ostin UFFin tasarahapäiviltä alkuviikosta ihanan ruskean kaninkarvakaulustakin, kirahvikuvio on mahtava. Takki on ilmeisesti ollut joskus pitkä, lyhennetty lantiolle, lyhensin vielä itselleni sopivaksi.

Visa-Pukine, 70-luvulta.

Koska aurinko, niin aurinkolasit. Mieletön vitosen kirppislöytö parin vuoden takaa.

Pusero tammikuisesta ostospsykoosierästä.





Työmaahommia.

No niin, takaisin tehtaalla, viimeksi ennen joulua. Koneeni tosin ilmoitti heti aamusta "your account has been disabled", joten hienosti ehdin ottamaan vuoden ensimmäiset naistenhuonekuvat.

Päivän asuna ihana ihana ihana hatturasiahame, alkuvuoden ostos tämäkin. Mitta ei vaihteeksi näy kuvassa, yli polven, kuten aina. 

 

Vanhempieni luona ollessani siivosin laatikoitani ja löysin aarteen, mäyräkoirarintaneula on ollut minulla niin kauan, kuin vain muistan. Käyttöön pääsi ja ehdottomasti jää.

Muistoesineitä ja kevätpäivää helmet kaulassa.

Hipitihei, elossa, edelleen. Taukoa on ollut, alkuvuodesta olin kuukauden tehokkaasti sohvaan juurtuneena, viimeaikaisista en ole jostain syystä saanut tekstiä aikaiseksi.

Tein pari yötä sitten viimein valmiiksi yhteenvedon viimevuotisesta peilikuvablogista, se löytyy täältä.

Kauheasti kaikkea postauksen arvoista on tapahtunut (kuvat kuitenki fiksulla tallessa!), mutta aloitan tauon jälkeen silti tuoreimmalla. Helsinkiin jääneistä ystävistäni läheisin sai pienen suloisen poikalapsen yhdeksän viikkoa sitten, tänään pidettiin ihana nimenantojuhla. Mainitsin jo tammikuussa aarrekasseista, joita kannoin erään huippumahtavan vintage-eläjän luota, mukana oli jokaisen naisen luottovaate (jota en jostain ihmeen syystä ole muutamaan vuoteen omistanut), pikkumusta.

Kevätaurinko ja +7°c.

Olen näköjään unohtanut silittää puvun laukusta purkamisen jälkeen, eikä helmakaan tule tästä kulmasta esille parhaimmillaan. Kaunis hiukan tulppaanimallinen on. Puku on hiukan iso vyötäröltä ja lantiolta, tarkoitus on ennen seuraavaa tarvetta jatkaa vyötärön kapeinta kohtaa ihan hiukan alemmas ja kaventaa sekä vyötäröä että lantiolta. Jalassa on klassisimmista klassisimmat mustat nahka-avokkaat, suippokärkiset ja melko piikkikorkoiset tamperelaisvalmisteiset Desiree Luxukset.

Päivän naamataulu.

Päivän hiusväkerrys.

Ihana pieni ja minä.

Ihana pieni ihanan äitinsä kanssa.

Nimiäisiä varten tosiaan täytyi (sai) matkustaa etelään, tällä kertaa päätin jo etukäteen, etten edes yritä käydä Helsingissä hälsaamassa kaikkia mahdollisia, vaan keskityn juhliin (joissa toki oli kavereita ja ystäviä läsnä) ja äitiin. Äiti on nimittäin paras. Jostain syystä rouvan vaatekaapista lähtee mukaani aina jotakin, tällä kertaa neljä hihatonta valkoista kauluspaitaa, parhaita kesätoimistovaatteita. (Kuvatodistetta sitten joskus päivän asuina :) Isä toi joitakin vuosia sitten matkoiltaan liikekumppanin tervehdyksenä (tai jotakin sinne päin) äidille bootsikärkiset Max Maran nahkaiset nilkkurit, nahkapohjat ja kaikki, pehmeät ja loistava lesti. Ihme ja kumma, niitä on tähän päivään mennessä käytetty kerran (kuulemma liian korkea korko, en ymmärrä), kantalaput kuitenkin vaihdatettu tehdaskopsuista kunnollisiin, popot säilytetty oikein pölyltä suojattuna ja pimeässä. Huomenna nuo täydellisyydet muuttavat Tampereelle. (Samoin kuin pikkumusta, on kaapistani puuttunut myös ruskeat kengät (laukkuja kuitenkin n. sata), nyt on ongelma korjattu, ainakin kesään asti.)

Pahoitteluni kököstä instagram-kuvasta.

Sokerit säästetään tietysti pohjalle. Äitini äiti on lähtenyt muille korukaupoille jo 80-luvun alussa, en siis koskaan päässyt tapaamaan. Sain tänään itselleni kaksi hänen rintaneulaansa, toinen ilmeisesti Kalevala Korun (ajoitus ja suunnittelija hakusessa, sähköpostia kuvineen on heille laitettu) ja toinen (melkoisella leimojentuijottelulla ja googlettelulla selvitetty) Elis Kaupin 1961 suunnittelema hopeinen kaunotar. (Tähän väliin leimoista tietoutta, jos joku päätyy tänne koruista tietoa etsien. Pitoisuusleima 813H, käytössä 1895-1972, nimileimana alasin eli Kupittaan Kulta 1945-1997. Tekijän nimileima on sen verran suttuinen, että luulin ensin tekijäksi Raimo O. Wänniä, mutta tarkempi tiedonhaku paljasti erehdyksen ja kertoi tarkan vuosiluvun.) On jotenkin ihanaa, että minulla on isoäidin koruja (sain 20-vuotislahjaksi juhlakorusettinsä, ilmeisesti Kupittaan Kullan myös, 60-lukulaisia. Kuvia varmasti joskus, nyt olen väärässä kaupungissa esitelläkseni.), tavallaan on jonkinlainen yhteys ihmiseen, jolta olen saanut muun muassa nimeni.

Elis Kauppi, Kupittaan Kulta, 1961

Vielä kokoomakuva, jossa näkyy tuo pronssisolkikin:

Winter blues.

Joko sanoin, että aurinko ja pakkanen ihanaa?

Vietin syksyn tosiaan vaatteidenostokiellossa, yllättäen ei juuri tehnyt tiukkaa. Kaikeksi maailman onneksi tuttu vintage-harrastaja päätti karsia 50- ja 60-lukua kaapistaan reilusti juurikin vuodenvaihteessa, kävin eilen räjäyttämässä budjettini ja kannoin kotiin valtavan kassillisen aarteita. Hattuja, kengät, pari laukkua, neuleen, leninkejä ja hameita, voi materia, rakkaani.

Kevään mittaan pääsee esille kaikki, tänään pukeudun ihanaan puuvillaiseen arkimekkoon, olen rakastunut.

Kattokaa nyt sitä. Herranjumala.

Päivän ilme.

Sinistä pakkaseen.

Maailman paras asia juuri nyt on talvi, lunta, pakkasta ja aurinkoa. Ilmeisesti ilo ei kestä kauaa, mutta aion nauttia valosta niin kauan kuin vain voin.

Tänään oli sininen päivä, sekä neule että hame ostettu UFFin tasarahapäiviltä muutama vuosi sitten.

Back in business.

Hiljaista on ollut, edellisen viikon virustauti muuttui rankaksi keuhkoputkentulehdukseksi, pyjamaeleganssissa ei ollut hurraamista, jaksamista ei riittänyt edes fiilistelyyn.

Päivän asu on tänään kerrostettu palapeli, rakastan tuota hihatonta valkoista neuletta. Samantyyppistä neulosta omistan 60-luvun alun laatikkomallisen neuletakin, tuo on luultavammin 70's, suora ja leveähkö pitkä malli, niskassa vetoketju. Maanantai ansaitsee ihanuuksia, henkkamaukan(!) vyö on yksi parhaista syksyn vaatteidenostokiellon lievittäjistä.

Saikkupäivän sonnustus.

Olen ollut tämän viikon mystisen taudin kourissa tehokkaasti sohvaan liimattuna. Tänään piti kuitenkin poistua lähikauppaa pidemmälle, tenttiin oli mentävä (etenkin, kun edellisen kerran jo skippasin moninaisista syistä). En omista verkkareita (enkä moisia julkisesti edes käyttäisi), rennot ja mukavat vaatteet tarkoittavat minulle leveitä helmoja. Meikittömänä olin liikkeellä, hame on ilmeisesti 90-luvulta, syksyiset värit sopivat tähän harmauteen loistavasti. 

Väriviikko.

Meillä toimistolla on tämä viikko vietetty väriviikkoa. Kaikille hauskaa yhteistä tekemistä.

Oma panostukseni tässä:



Maanantai, vihreä. 



Tiistai, punainen.



Keskiviikko, keltainen.

 

Torstai, sini-valkoinen.



Sanokaa minua tylsäksi, mutta muistaakseni tämä on työpaikka. Saatan ottaa itseni joskus liiankin vakavasti, mutta yllättävän hauskaa oli kaivaessa kaapeista mustia, valkoisia ja harmaita vaatekappaleita. Maanantain tummanharmaa twinsetti on itse asiassa uusi. Meillä on äitini kanssa hieno systeemi, hän ostaa klassisia perusvaatteita, joita ei jostain syystä käytä ja antaa ne sitten minulle.Torstain hame on peräisin äitini nuoruudesta 70-luvulta, ollut ilmeisesti melko pitkä, mutta lyhennetty lapsuudessani pienellä ihmisellä maata viistäväksi virpomisvaatteeksi, nykyään se on täydellinen polvipituus.

Otsatukka!

Eilen aamulla oli "hiukan" käynnistysvaikeuksia ja töihin lähtö tuntui hivenen hankalalta.

Pikapelastin aamuni otsatukalla, ainakaan vielä ei kaduta.

Lauantai, kellohelmat ja Lo-Lites.

Viikonloppuni on ollut aivan loistava, ihana ja rakas ystäväni tuli Kouvolasta viettämään luokseni viikonloppua, röhnötettiin, syötiin, juotiin, kriiseiltiin (ja ihasteltiin!) vaatteita, kikatettiin, räkätettiin ja syötiin.

Eilen soitti Lo-Lites viimeisessä Club Dynamitessa, ja voi, miten soittikin. Tanssin pääni irti, pyörähteylyä tapahtui ja paljon (ja ihan siitä syystä kuvia bändistä on pyöreä nolla). Olen viime aikoina jostain syystä pukeutunut paljon kynähameisiin, vaikka kellohameitakin löytyy kaapista useita (toistakymmentä kai), eilen pääsi tyllit käyttöön pitkästä aikaa.

Hame on UFFin tasarahapäivästä parin vuoden takaa, olikohan euron vai kaksi, käytännössä ilmainen joka tapauksessa. Kotiompelijan työtä, tarkkaa ja laadukasta, täyttä puuvillaa. Ihana.

 

Vielä pieni pala perjantailta, teema jatkui pinkkinä myös myöhäisiltaan:

Perjantai toimistolla.

Tänään herätessä hymyilytti monestakin syystä, yksi niistä on se fakta, että tänään on perjantai. Hempeä fiilis sai kietaisemaan päähän vaaleanpunaisen leopardihuivin ja harteille yhden lempineuleistani. Hame on luottovaate pitkältä ajalta, halkiosta kadonneet mustat napit olen korvannut söpöillä kirppisnapeilla.  

Päivän luottovaatteet.

Aamu oli niin hyinen, että edellisessä esitelty takki oli otettava käyttöön, ihana on! Tässä hiukan parempi kuva. Napit siirsin takaisin paikalleen ja kaivoin vyön kaapista. Neule on kirppislöytö, yksi luottovaatteistani. Tyylilleni uskollisesti kulkukortti on ripustettu tuohon helminauhaan, sininen kangasnyöri oli hiukan ruma. Hiukan.

(Toimiston naisten pukuhuoneen valo on hyvä, mutta tuo peilikuviin tuleva tausta on sellainen, että on pakko melkein pyytää anteeksi. Kovasti pähkäilen parempaa keinoa päivän asujen kuvaamiseen, mallinuken päällä on hiukan tylsä eikä kotoani löydy hyvää valoa näin pimeään aikaan jalustan kanssa ottamiseen.)

Talvitakki!

Oi oi oi! Olin menossa käymään ystäväni luona laukkuostoksilla, kun poikkesin UFFille, sattumalta olikin tarjouspäivä ja kotiutin hetkeäkään miettimättä viidellä eurolla tämän Dixicoatin (eli Teini-asun) ihanuuden. Istuu kuin unelma, kerrankin tarpeeksi pitkät hihat ja leveä ja pitkä helma. Olen rakastunut, voi pakkaset, tulkaa jo!

Maanantai.

Maanantait on muutenkin toimistotyöläisille hiukan raskaita, syysloman jälkeen erityisesti. Tänään hain kotoapoistumisinspiraatiota kapeimmalla omistamallani kynähameella ja lempipuserollani, tähän asti toiminut loistavasti! Harvinainen väritön asu, joskin hiuksissa on vaaleanpunaisia kukkasia. 

(Hiukan hidas oli kyllä aamulla kulku tehtaalle, matkalla kun on a) rappusia b) ylämäkiä. Mitäpä sitä ei tyylin vuoksi tekisi.)

Ihana marraskuun valo, kollegan avustuksella kerrankin ihan pätevä kuva.

Elämä on juhla, maanantainaama sen mukainen.

Millä muulla maanantaista selviää?