Päivän beige. (BEIGE, ihan oikeasti ja kyllä.)

Huoh. Otetaan vastaan:

- kunnollinen kokovartalopeili
- hyvin valaiseva kattovalaisin makkariin, kauneudesta plussaa

tai:

- valokuvaustaitoinen mies (tai saa se olla huono kameran kanssa, kuhan ny ois kiva ja komee)


Eli tämmönen superlaadukas peilikuva lempimekostani, joka löytyi keväällä kirppikseltä, kun äitin kanssa oltiin kollaamassa. Kotelopuku on sorsettia ja on ihana (ylläri). Puku oli täynnä nuppareita, edellinen omistaja oli leikannut vuorin irti(tosin ei kokonaan, loogista), helmaa oli lyhennetty ja hihansuissa oli käppyräksi kuivuneet turkispalat. Eräs ilta nappasin itseäni niskasta kiinni ja korjasin reiät, päästin helman takaisin säädylliseen polvet peittävään mittaan, irrotin turkikset ja ompelin vielä taskunsuun kiinni(vuorin mukana oli lähtenyt myös taskupussi). Ja näin meillä on täydellinen syksyinen kotelopuku, toimistolle erittäinkin sopiva.

 

(ai että vastaherännyt naama on ihana.)

Ihania asioita: 

Kellostani rikkoutui lukko joitakin viikkoja sitten ja se palautui huollosta viimein maanantaina. (Ei, en todellakaan osaa elää ilman.) Lauantaina aamulla tapahtuu melkoisen siistin asian ensiaskelet. Kerron ensi viikolla lisää, mutta siihen liittyy vahvasti unelmien toteutusta ja kauniita asioita sekä upeita naisia. Jes!

Kukkahattu(täti).

Viilenevät ilman tarkoittavat sitä, että käyttöön saa pitkän ja tukahduttavan kuuman odotuksen jälkeen hatut ja hansikkaat, joita ei kesäkuumalla ole voinut käyttää ja jotka toisaalta eivät tämän maan pakkasissa riitä edes nimellisiksi lämmittäjiksi. Nyt kuitenkin iloitsen kesäisestä juhlahatusta.

Viime aikoina olen saattanut valmiiksi useita(!) ikuisuusprojekteja ja tyhjentänyt ompelukaapista niitä kirppislöytöjä, joita "pitää vain vähän kaventaa" sekä korjannut repsottavia lempivaatteitani, olen melko ylpeä aikaansaavudestani. Uutta projektia ei saa aloittaa ennen kuin vanha on suoritettu loppuun (tämä on ihan uusi sääntö, josta aion pitää kiinni), joten seuraavaksi vuoron sai maaliskuussa (hups) aloitettu hattuprojekti. Rakastan "kukkaröykkiöhattuja" (loistava esimerkki tämä 60-luvun keltainen herkku) ja löytäessäni kirppikseltä 50 sentillä ison rasiallisen ilmeisesti jonkun häissä palvelleita sinisiä orkideoja, syntyi ajatun samoin tein.

Alkuun tarvittiin vanha (moneen kertaan uudelleenmuotoiltu ja hyvin palvellut) huopahattu ja rautalankaa sekä kangasta, tekstiililiimaa ja tokikin neulan ja lankaa.

Sadan haavan ja uudelleenmuotoilun ja melkoisen kiroilun jälkeen valmiina oli hattupohja, tähän olin aikeissa liimata kukat suoraan, mutta ennen ensimmäistä kolmannesta tajusin, että ei ehei, kukkia on aivan todella hemmetisti liian vähän. Tarkoitus oli keksiä jonkinlainen patenttiratkaisu jo aiemmin, mutta projekti jäikin unholaan muiden elämäasioiden tieltä.

Eilen kaivoin kangasvarastoistani vedenvihreää huntutylliä ja melko nopeasti hattu rupesi saamaan muotoaan muuallakin, kuin haaveissani.

Olisin varmaan jättänytkin hatun tällaiseksi, mutta koska epäonnisesti en malttanut aiemmin tarkistaa kukkien riittävyyttä, oli pintaan jäänyt rumat liimatahrat.

Alle laskostettu tylli mahdollisti kukkien asettelun harvempaan, tältä hän näyttää valmiina:

Ja tältä päässä:

Oliver!

Jätkänpätkäni, Oliver Perkele Mammanpoika, viettää tänään kolmivuotissyntymäpäiväänsä.
Virallinen potretti, olkaatten hyvä:

Lauantaileikkejä!

Heräilin tänään ennen seitsemää, join pienen pannullisen vastajauhettua kahvia ja mutustin illalla leivottua leipää (päällysenä tuoretta ananasta, nom). Aamuaurinkoa ihmetellessäni päätin, että tästä tulee hyvä päivä, näyttäisi tulleen :)

Leikkisiä ovat kattini kyllä, mutta useimmiten kyytiä saa lähinnä kaverin häntä tai tarrapapiljotti. Tänään on kuitenkin lelut kelvanneet harvinaisen hyvin. Matilda on täysin rakastunut viime jouluna lahjaksi saatuun Kong Kickeroohon (harvemmin kissanleluissa suosin merkkiuskollista välineurheilua, mutta tuo on oikeasti ihan maailman paras asia) ja Oliver hellii porkkanaa, jonka aikanaan hankin sinä päivänä, kun poika kotiutui, yli kaksi ja puoli vuotta siis kestänyt leikeissä!

Koti on siellä missä kauniit asiani ovat.

 Tiedättekö sen tunteen, kun menee kylään ja huudahtaa melkein itsestään "Voi miten ihana koti!". Olen viimeaikoina hihkunut ääneen omassani.


Aiemmassa päivityksessä kerroin, että keittiöön olisi tulossa sinikuvioiset keittiö-teemaiset verhot, jotka vain odottavat pidennystä. En tiedä, voittiko laiskuus vai mikä, mutta nähtyäni nämä myynnissä fb:n retroryhmässä, en voinut vastustaa. (Ei, ikkuna ei ole ihan noin likainen, kuvanottohetkellä satoi kaatamalla.)

Kokonaisuus rakentuu pienistä asioista, kuten maailman suloisimmasta peilistä eteisessä.

Olohuoneessa oli ennen Fin Helenin Ametistit ikkunassa, mutta lyhyet. Ostin (jälleen fb-kirppikseltä) keväällä mekkokankaaksi tiki-henkiset verhot ja hetken mielijohteesta ripustin ne viikko sitten ikkunaan. Taidan tarvita uuden mekkokankaan. Myös sohvapöytä on uusi, olohuoneen ilme keveni melko reilusti, kun Ratian valkoinen valtava arkku lähti odottamaan, että mahtuisi siskoni kotiin.

Lokki on yksi ainoista asioista (sänky, matto ja Kukkapuron nojatuolit, jotka ovat tällä hetkellä parvekkeella, lienevät muut), joka on ollut minulla jo ensimmäisessä omassa kodissani. Mihinkään ei ole lentämässä, kaunis asia, tunnearvokin alkaa olla melkoinen. (Kyllä, materialisti, tietysti.)

Hyvän kuvan ottaminen kirjahyllystä osoittautui yllättävän hankalaksi haasteeksi, mutta tämä tässä on ehkä paras hankintani ikinä. Herraties kuinka kauan olen haaveillut, että myisin vanhan hyllyjärjestelmäni pois ja ostaisin teak-viilua tilalle. Yllättäen alle viikossa tummanharmaat Muuramet (ajattomat, tyylikkäät jne mutta ei minulle enää ikinä ei ei ei) saivat uuden kodin ja samasta korttelista löytyi tämä kaunotar.  Punaisissa laatikoissa CD-levyni odottavat, että löydän niille jonkinlaisen lokerikon tuohon isoon koloon, jossa ovat nytkin ja käsilaukuille haaveilen sievästä ja sirosta kirjakaapista.

Myös kuvausassistenttini lähettää terveisensä:

 

(tilanteen vuodenvaihteelta näkee täältä, paljon on muuttunut, valmista ei liene koskaan)

Japania.

Eilen tanssittiin kaveripariskunnan häitä (tanssiminen tosin suoritettiin pöydillä yhden maissa yöllä, kun sukulaiset olivat poistuneet) ja sain viimein ensikäytölle vuosikausia sitten ostamani ihanuuden. Puku on huuto.netistä ja reproa, käsittääkseni kaavan ja vetoketjun lisäksi myös kangas olisi vintagea.

(päivitystä, sattumoisin tämän tekijä on samalla fb-kirpputorilla aktiivinen kuin minäkin ja hän osasi kertoa, että kaava on vuodelta 1960 Neuer Schnitt -lehdestä, kangas 80-lukuista)

Ilme on pöljä ja kuva otettu maailman huonoimmalla kännykameralla, mutta.

 

Päivän naamataulu on täällä, vähän hiukan harmittaa, etten tajunnut ottaa kampauksesta kuvaa. Edellinen lääkitykseni vei nimittäin puolet hiuskuontalostani (nyt jännityksellä odottelen, koska kasvaa takaisin) ja olen aika ylpeä eilisestä luomuksesta, joka sisälsi mm. hirvittävän määrän klipsipidennyksiä, kymmenen kankaista orkideaa, helminauhan ja hienonhienot kiehkurat ohimoilla.

Matilda!

Eikun apua mää unohdin teille kertua! Vauvani, tuo pieni pörisevä asiani, täytti toissapäivänä eli 7.8. kokonaista kak-si vuot-ta. Virallinen syntymäpäiväpotretti: