torstai 20. tammikuuta 2011

Kaikki tänne mulle heti nyt.

Eikun en malttanutkaan.

Uskomattoman kaunis pitsinen 50-luvun coctailmekko odottaa minua vielä, mutta. Kampaajan varasin kahden viikon päähän(olin jo päättänyt, että värjäytän kahden kuukauden välein koska rahat, mutta aamulla en olisi oikein halua katsoa peiliin. Tänään edellisestä väristä olisi tasan kuukausi, väriväliksi tulee siis kuusi viikkoa.), hirmuisesti tekisi mieli skarppia polkkaa, mutta. Nyt nämä hiukset saa kiinni. Polkassa pysyy kiharatkin paremmin kuosissa, tosin. Haaveilen edelleen pitkistä hiuksista, äst apua mitä teen. On mulla tosin noita jatkopaloja, mutta ei se ole sama ei ei ei.
Onneksi on se kaksi viikkoa aikaa miettiä.

Vingutin luottokorttiani ensimmäistä kertaa nettikaupassa ulkomailla. Ihana Vivien of Holloway.



Reilu viikko luvattiin toimitusaikaa, jes. Hassua sinänsä, saksalaisessa kokojärjestelmässä vyötäröni ja lantioni ero on kaksi vaatekokoa, Vivien of Hollowayn vaatteet tehdään tiimalasivartalolle.
Hivenen tuo on ehkä syntisen punainen, mutta mustia kynähameita on monta.
Oikeastaan tarvitsisin mustan peruskellohameen. On yksi, mutta se on omituista polyesteriä ja siinä on kuminauhavyötärö, haluan oikealla vyötäröllä. Tekemällähän sellainen tulisi halvalla, peruspuuvillaa muutama metri ja näin mutta mutta mutta.

Tarvitsisin kyllä korolliset talvisaappaat. Ehdottomasti. Nyöreillä. Nahkaiset. Polvipituiset. Saa vinkata, jos jostain löytyy.

2 kommenttia:

  1. Nam mikä punainen!

    Ookkonä käyny siellä Derbyssä katsomassa Hakaniemessä? Saattaisi olla veikkaisin.

    VastaaPoista
  2. Ainii. Unohdin sen ihan kokonaan. Ens kerralla kun poistun kotoa muualle kuin töihin, teen retken Derbyyn.

    VastaaPoista