Pojan kuulumisia.

Oliver, rakas pieni Oliver.
Pohjalaisen poistuttua rakennuksesta tajusin tosissaan, miten hirvittävän hieno juttu on, että minulla on tuo pieni karvapallo. Tai koko ajanhan olen tiennyt, selkeästi ilmoittanut tulevani kissan kanssa ja asettanut pojan hyvinvoinnin kaikenmaailman hampuusimiesten edelle. Tänne muuttaessa Oliverilla oli olevinaan hankala ikä(parikymppinen poika -> todella hankala :D ), nyt on parinkolmen viimeisen viikon aikana opetellut käyttäytymään. Ja sylittely! Ei edelleenköään viihdy sylissä(paijattavana vierellä kyllä), mutta nostelusta ja paikasta toiseen siirtämisestä ei saa enää mamma turpiinsa, on vain että mitäs hittoa tapahtuu.
Tänne muuttaminen oli Oliverille yllättävän helppoa, toki esimerkiksi olohuoneeni 10 neliömetrin matto oli tuttu ja turvallinen (ja verrattain iso) asia, samoin kokosin kiipeilypuun ennen mitään muuta, edes ruokapöytää. Nyt tosin saattaa tulla stressi, kun on uusi muutto edessä parin viikon päästä. Mutta siihen asuntoon me sitten jäädään pidemmäksi aikaa, siihen asti, että löydän unelmieni prinssin ja muutan sen kanssa rivitalonpätkään(lupaan pyhästi, ettei se tapahdu vuoden sisällä).

Äsken keskeytyi kirjoittaminen, kun poika päätti mennä istumaan palmuvehkaan. Harmi, etten tajunnut ottaa kuvaa ennen häätöä :D Hölmö näky.

Sinänsä harmi, että joudun luopumaan tästä lukaalista, tuo on niin onnessaan, kun saa juosta isossa asunnossa ympyrää ja parkettikin luistaa hauskasti tassun alla. (Ja mikä näky. Poika menee välillä makaamaan maton viereen lattialle ja hilaa itseään kynsillä maton reunaa pitkin, ihan noin huvin vuoksi. En tiedä osasinko nyt ihan selittää, mutta hirvittävästi tapa minua ainakin naurattaa.)

Voisin kirkkaammilla säillä ottaa kuviakin tuosta, kauheasti kasvanut, suorastaan jätkäksi muuttunut, hurjaa :')