Elämänmuutos, Manse ja uusi sinkkuelämä

HUH.
Sikana paljon asioita on tapahtunut tässä välillä nyt. Minä muutin Tampereelle unelmieni miehen ja kissani kanssa, saatiin uskomattoman upea 69 neliöinen kaksio aivan ydinkeskustasta, tyylikäs ja kaunis. Kahden viikon asumisen jälkeen kävi ilmi miehen olevan universumin suurin kusipää, patologinen valehtelija ja kleptomaani.

Mutta minä päätin selvitä, minä selviän. Sain töitä ja rahattomalle kesäkuulle toimeentulotuen, heinäkuussa saan jo palkkaakin. (Ja ihanin juttu, teen työkseni puhelimessä tapahtuvaa asiakaspalvelua, korvauskäsittelyä vakuutusyhtiössä, saan siis pukeutua miten haluan! Hyvästi mietinnät siitä kannattaako ostaa mekkoja, kun niitä ei voi kuitenkaan töissä käyttää tai siitä, ettei voi käyttää isoja koruja tai värikkäitä huiveja. Kuin hienoa!) Työjutuista ja normaalielämähommista lisää täällä, kunhan muistan päivittää.

Muttamutta. Lähtöasetelma on sama kuin silloin, kun tämän blogin perustin, Mirri, Oliver, sinkkuelämä ja asuminen kaksistaan maailman ihanimman kissan kanssa. (Eikä vieläkään mitään ratkaisua päivän asu -kuvien ottamisongelmaan :/ )

Mirripäivitys: Hieman ennen Tampereelle muuttoa pohdin, että haluaisin kovasti tehdä jotakin tukalleni, mutta musta on niin rakas väri ja kasvatus vaikeutuu, kun kokoajan napsii. Niinpä värjäsin otsatukkani punaiseksi, hiiop. 13. päivä perjantaina heitin miehen pellolle, seuraavana maanantaina kävin Nitrobabessa ostamassa punaista hiusväriä, kun oli kovin haalea otsatukka. Kas vain, kaikki punaiset värit oli loppu ja sattumalta osuin aletangolle. Siinä roikkui täydellisin ihanin kuppikakkumekko ikinä, ovh 89 €. Tuo viimeinen kappale ihanuutta sattui olemaan kokoa 38 ja alennuksessa hintaan 25 €. Olisiko sen muka sinne voinut jättää häh? Minä ansaistin sen lohdutuksen itselleni. Naamakuvassa näkyy siis hiusset(tosin sittemmin olen päällisen ja korvalliset värjännyt takaisin mustiksi, vain otsatukka on siis punainen) ja tuon ihanuuden miehusta ja kuosi. Nam.



Tämä finanssikriisi on tehnyt sen, ettei minulla ole ollut Tampereella varaa huollattaa kynsiäni, itkua tuhertaen olen viilannut pituuksia ja peittänyt kasvurajaa punaisella lakalla. Tänään kävi niin, että napsautin kaksi kynttä irti lattiaan, kun kuivailin itseäni suihkun jälkeen. Pakkohan se oli loputkin repiä irti, sydän särkyi, reilu kaksi ja puoli vuotta ollut akryylit kynsissä. Nyt vain toivon todella lujaa, että heinäkuussa palkasta jäisi niin paljon käteen, että voisin uudet käydä laitattamassa. (Miten hassua on, kun sormenpäät koskevat kaikkialle! Hullu tunne :D )

Voisin edelleen yrittää keksiä keinon ottaa päivän asu -kuvia, sillä voin vihdoin käyttää ihania mekkojani!
Nyt menen lakkaamaan tynkäkynsiäni, lupaan palata ajoissa astialle :)